Sivut

30.7.2012

Lontoon Olympialaiset:Ne Avajaiset

Katselin Olympialaisten avajaisia aluksi vain hieman sivusilmällä enkä ollut ihan varma mitä odottaa. Alusta asti ohjelma oli visuaalisesti hyvin näyttävä ja vaikuttava, mutta jotenkin tuntui, että ohjelma lähti hieman hitaasti liikkeelle. Loppua kohden kuitenkin parani ja huomasin pääosin tykkääväni ja nauttivani showsta. Siitä on nyt jo kuultu kaikenlaisia mielipiteitä ja tulkintoja, joten ajattelin höpötellä aikani kuluksi niistä hieman, ja tietysti jakaa omat suosikkini (tai ainakin ne yllätykset) seremoniasta.

Ensinnäkin, niin vaikuttavan näköinen kuin se koko alun teollinen vallankumous jne juttu olikin niin en jaksanut tarkkaavaisesti katsella sitä kovin pitkään. Kuitenkin siihenkin liittyen on tullut jo kuultua kaikenlaisia mielipiteitä. Aloitetaan vaikka siitä, että sen voisi ilmeisesti tulkita puhtaana kapitalismin ylistyksenä (ehkä, mutta onhan teollinen vallankumous oikeastikin suuri juttu Brittien, ja koko Euroopan, historiassa). Siihen liittyen jotkut tarkkasilmäiset varmaan huomasivat, että näiden kapitalisti herrojen joukossa oli myöskin musta henkilö. Se kuulemma on merkki siitä kuinka Britit ovat poliittisesti korrikteja ja/tai edustaa Britti Imperiumin monikulttuurisuutta. Tai mites olis vaan monikulttuurisuutta yleensäkin? Eikös se ole osa olympialaisten henkeä, että kaikki maat kilpailevat yhdessä ja rehdisti?

(kuva sivulta: http://www.chroniclelive.co.uk)

Itselläni ei tosiaan ole tähän seremonian alkuun muuta sanottavaa kuin ihan näyttävää, joten jatketaan eteenpäin..

Yksi omista suosikeistani on ehdottomasti tässä. Jättikokoinen Voldemort (kuva: usatoday.com)..
..jonka lentävät Maija Poppaset ajoivat pois, tai pikemminkin ajoivat ilmat pihalle (miksei Harry Potter tullut ajatelleeksi tätä..)
(kuva: thescore.thejournal.ie)

Kokonaisuudessaan tästä NHS osiosta on ollut Briteissä jo paljon puhetta, koska sairaalan lasten yllä huojuva pelottava Voldemort on kuin selkeä viittaus nykyisen Konservatiivi/Lib.dem hallituksen kiistanalaisiin ja jokseenkin epäsuosittuihin NHS suunnitelmiin. Joidenkin mielestä tämä oli loistava näpäytys ja hauska juttu, toisten mielestä ei olympiahenkistä ja joidenkin mielestä suorastaan vasemmiston propagandaa. Itse en ole varma onko se 'olympiahenkistä', mitä se sitten tarkalleen onkaan, mutta itseäni lähinnä kävi kohtauksen aikana naurattamaan kun mieleen tuli heti jo tämä jonkin aikaa jatkunu kiista NHS:stä ja nyt päähäni on jämähtänyt kuva pääministeristä Voldemorttina. Mutta jos Voldemort on nykyinen hallitus niin keitäs nuo Maija Poppaset sitten ovat? Työväenpuolue?

Kohtaus josta en salli kenenkään valittaa tai kaivaa poliittisia viittauksia on tässä: Mr.Rowan Atkinson as Mr. Bean



Yksinkertaisesti aivan loistava kevennys. Kuinka moni ensinnäkin rehellisesti sanottuna osasi arvata, että jotain vastaavaa olisi soiton aikana luvassa? Lisäksi Rowan Atkinson on ehdottomasti yksi Brittiläisistä suosikkinäyttelijöistäni, ja toki loistava esittämään muitakin kuin Mr. Beania mutta eihän tuohon tilanteeseen muuta hahmoa voisi kuvitellakaan. Niin Brittiä. Tästäkin voidaan toki olla montaa mieltä, mutta..loistava veto ja jos olet toista mieltä niin olet väärässä (tähän kuuluisi laittaa varmaan hymiö tai jotain ettei vaikuta liian vakavalta..)

Toinen yllättävä osio oli tietenkin täysin odottamaton (tai sitten arvattavissa, mutta mä olen vaan jotenkin pihalla) pätkä starring James Bond and The Queen. Itse en osannut yhtään odottaa, että siitä mustasta autosta loikkaisi ulos Mr. Bond ja vielä vähemmän osasin odottaa, että filmissä esiintyisi oikeasti oikea The Queen, lausuen vielä 'Good evening Mr.Bond'. En osaa sanoa oliko se mitenkään superhyvä pätkä, mutta yllättynyt ainakin olin.
(kuva:mirror.co.uk)

Sieltä täältä onkin sittemmin lennähdellyt kommentteja, että enää ei tarvitse etsiä seuraavaan elokuvaan uutta Bond-tyttöä. Ja seuraava James Bondkin taisi löytyä seremoniasta:

(kuva: bbc)

Nyt kun on nekin roolit jaettu niin voidaan siirtyä kohti seremonian loppua. Joukkueiden areenalle tuloa oli hauska seurata, vaikka siinä kestikin ikuisuus (kuvista päätellen The Queenkin tarkasteli välillä kyllästyneenä kynsiään). Suomalaiset kommentaattorit ainakin innolla bongailivat naispuolisia lipunkantajia ' hän ja hän edustaa sitä ja sitä maata ja lajina se ja se..ja hän(kin) on nainen!!!'. Olen muuten aivan täysin sukupuolisen tasa-arvon kannalla, ja oli hienoa(ja jokseenkin yllättävää) että ensimmäistä kertaa joka joukkueesta löytyi naispuolisia urheilijoita, joten en mitenkään moiti moista hehkutusta. Melkein odotin kyllä joidenkin Arabi-maiden naisten ilmestyvän kentällä vain silmät esillä, mutta ehkä ihan hyvä ettei näin käynyt. Politiikan opiskelijana oli myös mielenkiintoista nähdä maat kuten Pohjois-Korea (anteeksi, mutta en suostu laittamaan sitä democratic sanaa siihen eteen), Iran, Irak, Somalia jne paikalla, koska yleensä ne maat yhdistää vaan hieman kielteisiin mielikuviin. Lisäksi kun Olympia-lipun kantajina oli YK:n pääsihteeriä ja Nobelin rauhanpalkinnon voittajaa niin tuli sellainen pieni rauhan ja monikulttuurisuuden hyvä fiilis. Pienestä se yhteistyö voi kuitenkin lähteä..joskus..

Mutta politiikka sikseen. Itse pidin siitä yllätyksestä, että olympia-tulen sytytti joukko nuoria tuntemattomia tulevaisuuden olympia-urheilijoita. Joidenkin mielestä se oli typerää tai anti-climax tai jotain sitä rataa, mutta minun mielestäni hieno idea.

(kuva: bangkokpost.com)

Seremoniasta voisi toki sanoa vielä vaikka mitä muutakin. Brittimusiikki oli suuressa roolissa, joka joidenkin mielestä tietenkin oli ihan överiä (Itse en oikein jaksanut ainakaan keskittyä siihen musiikkiosioon jossa oltiin jossain talossa ja 70-luvulla..tai jotain).  Lapsoset pyjamissa laulamassa Britannian kansallislaulua toimi joidenkin mielestä, joidenkin mielestä se taas oli ihan kamalaa. Jotkut näkivät seremoniassa merkkejä Britti Imperiumin ihannoimisesta ja jotkut taas kokivat että seremoniassa oli liikaa korostettu sitä 'multiculturalismia'. 

Niin tai näin, seremonia oli ennenkaikkea hyvin Brittiä (kaikessa ihanuudessa ja kamaluudessaan), kansainvälistä olympiahenkeä unohtamatta, ja kaiken kaikkiaan mielestäni yllättävän hienosti vedetty läpi. Tämä jopa keräsi nyt odotuksia loppuseremoniaa ajatellen (olen yleensäkin pitänyt niistä enemmän kuin avajaisseremonioista), tältä avajaisseremonialta kun en oikein osannut kunnolla odottaa etukäteen mitään.

Kaikenlaista kommentointia näistä avajaisista voi lukea esimerkiksi näiden linkkien kautta:










29.7.2012

Ihana Kamala Glasgow

Skypettelin juuri poikaystäväni kanssa ja päädyimme aika peruspuheenaiheeseen eli siis puhumaan nykyisestä opiskelu- ja asuinkaupungistamme Glasgowsta. Niinkuin joissain muissakin asioissa, mielipiteemme Glasgowsta, tai ainakin ne asiat joihin kiinnitämme huomiota, poikkeaa kummasti. (Huom. kun puhun Glasgowsta niin rehellisesti sanottuna tarkoitan pääosin sitä opiskelijakupla aluetta jolla elellään ja paria muuta aluetta suhteellisen lähellä, en ole ikinä käynyt esimerkiksi Easterhousessa..enkä välttämättä kyllä halua käydäkään).

Tiivistettynä herra ei omien sanojensa mukaan (jotka tällä hetkellä saattavat myös olla hieman kärjistettyjä koska hän on jumiutunut koko kesäksi suht yksin sateiseen Skotlantiin) pidä kaupungista yhtään. Toisin sanoen, hän näkee Glasgown likaisena, rumana ja sateisena kaupunkina josta hän ei malta odottaa, että pääsee muuttamaan pois. Hän kiinnittää huomionsa aina kaikkeen harmauteen, roskaan ja epätasaisiin katuihin. Kun yritin ehdottaa, että onhan West End ihan kivaa aluetta niin vastaukseksi tuli,että 'onhan sekin aika dumb'. Sekään ei kelvannut kun yritin sanoa, että ovathan syksy ja kevät Glasgowssa ihan mukavaa aikaa. Hänen silmiinsä Glasgow varmaankin siis näyttää pääasiassa aina jokseenkin tämän tyyliseltä:


Liitäisin tähän vielä jonkun kuvan kadulle jätetystä jääkaapista/sohvasta/tuolista/imurista tjv, mutta eipä ole tullut kuvailtua niitä.

En itse lähtisi kieltämään etteikö Glasgow olisi likainen. Ihmiset tuntuvat vaan heittävänsä roskat ja kaikki maailman käytetyt tavarat kodinkoneista huonekaluihin minne lystäävät sen kummemmin välittämättä minne ne päätyvät vai päätyvätkö minnekään. Kierrätys yleensäkin tuntuu olevan hieman vieras konsepti. Meidän kämpässä eritellään toki pahvi, lasi jne toisistaan, mutta esimerkiksi bio, kaatopaikka- ja energiajäte on vaan tyynesti tungettava samaan roskikseen koska samaan ne päätyvät viimeistään sitten kun viet ne ulos (aina Suomeen tullessa kestää hetki kun pohdin, että mites nämä miljoonat eri roskikset menikään). Meidän takapihalla oleva roskiksille vievä kuja on ehkä p*skaisin paikka jonka olen ikinä nähnyt ja joka kerta kun kävelen siellä en voi muuta kuin miettiä kuka edes kehtaa roskata niin pahasti. Ne roskat olisi tarkoitus laittaa niihin isoihin roskiksiin eikä vaan dumbata jonnekin sinne päin (tässä tapauksessa ei tosin mene edes sinne päin).

Myönnän senkin ettei Glasgow ole aina kovin nätti paikka. Kaupungista näkee, että sillä on vahvat juuret teollisena kaupunkina (olihan se sentään Second city of the Empire) joka sitten koki 'hieman' iskuja kun Brittien Imperiumi hajosi ja maailmansodat iskivät. Talvella kun vihreästä ei ole tietoakaan, sumu valtaa kaupungin ja vettä sataa niin kaunista saa välillä oikein etsimällä etsiä.

Lisäksi kyllähän ne Glasgown joet, vaikka ehkä etäisyydeltä saattaa näyttää ihan kivalta, haisee usein aikas pahalta. En välttämättä suosittelisi uintia, tai edes käsien kastelua niissä vesissä.
Ja onhan ne kadutkin vähän huonossa kunnossa, vinoja, epätaisaisia ja halkeamilla. En tosin huomannut tätä lainkaan ennenkuin jouduin kävelemään niitä pitkin kepeillä, ja vielä hieman sen jälkeen kun nilkka vierasti jokaista epätasaisuutta ja mutkaa.

Kaikesta tästä huolimatta itse jotenkin pidän kaupungista kovastikin. Itse päivittelen sitä roskakujaa aika usein ja ärsyttää kun paikat on päästetty rempalleen, mutta muuten Glasgow on mielestäni lähinnä jotenkin särmikäs kaupunki jolla on yllättävän mielenkiintoinen historia. Silmiä hivelevän kaunis kaupunki se ei toki aina ole, mutta onko mikään teollisuuskaupunki? Sen sijaan, että muutenkaan kiinnittäisin huomioni vaan kaikkiin negatiivisiin piirteisiin, huomiooni kiinnittyy myös niihin nättiin maisemiin ja kivoihin juttuihin joita Glasgowsta(kin) löytyy:


Eli Glasgow on muutakin kuin vain ja ainoastaan harmaa, likainen ja masentava paikka. Tai näin ainakin allekirjoittaneen mielestä. Jos ulkonäkö jätetään sikseen niin Glasgow on opiskelijakaupunkina aika loistava. Varsinkin jos pitää ulkona syömisestä, musiikista ja shoppailusta (kannattaa muistaa heilutella opiskelijakorttia, alennusta irtoaa usein myös House of Fraseriltäkin).


I know I promised to write these in English as well, but..don't know if there's much point. 

23.7.2012

Pari kysymystä ja vastausta

Kuten varmaan olette ehkä huomanneet niin kesä ei ole kovin kulta-aikaa mitä tulee tämän blogin päivittämiseen. On vain niin paljon kaikkea tekemistä, mutta samalla tuntuu ettei mitään kirjoitettavaa. Lisäksi en tykkää blogin ulkonäöstä yhtään, mutta en ole jaksanut tehdä sille mitään. Viimeistään syksyllä yritän tehdä kunnon ryhtiliikkeen, blogin kirjoittaminen kun kuitenkin on aika kivaa hupia.
Joka tapauksessa, kesän aikana on tullut kommentteihin pari kysymystä Skotlannissa opiskelusta joten vastailen nyt niihin. Hieman kattavampi kysymys-vastaus paketti löytyy muuten Lauran blogista, joten kannattaa käydä kurkkaamassa.

1.Käytkö opiskelujen ohella töissä vai mistä rahat asunnon vuokraan?
Voin ensiksi kertoa, että mulla on mielestäni suhteellisen hintava vuokra, n. 468€ + laskut. Jaan asunnon kahden Britti-tytön kanssa ja se on ihan hyvällä sijainnilla yliopiston ja keskustan välissä. Hinta selittyy toki sijainnin ohella myös sillä, että asunnossa on mm. tuplaikkunat ja astianpesukone. Lontoossa toki maksat usein enemmän, mutta kyllä Glasgowssa helposti halvemmallakin asuu. Itse kuitenkin mieluummin maksan tuon verran oikeasti lämpimästä asunnosta kuin jäädyn sisällä pystyyn! Asuin yhden vuoden halvassa, mutta kylmässä asunnossa ja se kokemus sai allekirjoittaneen traumatisoitumaan sen verran pahasti että mieluummin vaikka elän tescon pahoilla 10p nuudeleilla kuin koen saman uudestaan.
Rahoitan elämiseni pääasiassa opintotuella, kesätyösäästöillä ja osittain opintolainalla. En ole vielä yhtenäkään vuonna varsinaisesti tehnyt töitä opiskelun ohella. Olen toisaalta sinänsä onnekas, että minulla on aika hyvä kesätyöpaikka josta saa ihan kiitettävästi aina rahaa säästöön seuraavaa vuotta varten.

2. Onko Skotlannissa samanlaiset lukukausirytmit kuin Suomessa?
Käsitteekseni se milloin vuosi alkaa/kokeet on/lomat riippuu siitä missä yliopistossa opiskelet. Pääasiassa kaikissa Skotlannin yliopistoissa on kuitenkin kaksi semesteriä. Glasgown yliopistossa ensimmäinen semester alkaa yleensä syyskuun puolenvälin aikoihin ja päättyy joululomaan (jota ennen ainakin kahden ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on semesterin tentit). Joululoma kestää tenttiaikataulusta riippuen kolmisen viikkoa jonka jälkeen tammikuun toisen viikon paikkeilla alkaa toinen semester. Tämän opetus kestää maaliskuun loppuun, jonka jälkeen on n. kuukauden pääsiäisloma ja sitten tentit ennen kesälomaa. Nämäkin muuten saattavat vaihdella riippuen siitä mitä alaa opiskelet. Mutta pääasiassa, kaksi semesteriä joiden lopussa on ennen lomaa tentit. Briteissähän ei ole sitä mahdollisuutta kuin Suomessa että voisi tenttiä milloin haluaa ja uusia useita kertoja.

3. Milloin alkaa seuraavat haut ja onko paljon paperisotaa?
Seuraava haku alkaa nyt syksyllä ja päättyy tammikuussa (poikkeuksena kuitenkin ainakin lääkkis sekä Oxford/Cambridge joiden haku muistaakseni päättyy jo lokakuun paikkeilla). Haku tehdään UCASin kautta, ja on mielestäni aika kivuton prosessi. Haku tehdään täysin sähköisesti eikä sisällä sen kummempaa paperisotaa. Hakemukseen täytetään henkilötiedot, kouluarvosanat, työkokemus, personal statement sekä opettajalta saatu suositus. UCASin kautta voi hakea samalla hakemuksella viiteen eri yliopistoon, vastaukset yliopisto lähettää myös UCASin kautta. 


Hakuun ja Briteissä opiskeluun yleensäkin liittyen kannattaa katsastaa isoryn nettisivut, varsinkin Usein Kysytyt Kysymykset sekä keskustelupalsta.


6.7.2012

Keskikesä

Ensiksi alkuun, olen saanut viime aikoina kommentteihin kysymyksiä ulkomailla opiskelusta ja ajattelin koota ne kysymykset ja vastaukset piakkoin yhteen postaukseen siltä varalta että jotain muutakin kiinnostaa. Joten jos jollakin on jotain kysyttävää, ihan mitä vaan niin laita kommenttiboksiin niin vastailen kaikkiin yhtä aikaa.

Tiedän, että tämä itse postaus tulee vähän myöhässä mutta tulkoot!Tänä vuonna oli ihanan aurinkoinen juhannus! Ei nyt ihan heti tule mieleen juhannusta jolloin en olisi joutunut vesisateeseen, mutta tällä kertaa sellainen aurinkoinen vesisadeton juhannus osui mukavasti kohdalle. Loistava ajoitus vielä sillä poikaystäväni tuli ensimmäistä kertaa Suomeen juhannuksen aikoihin ihmettelemään keskikesän meininkiä. Olin toki varoittanut häntä jo etukäteen, että jos juhannuksena tuuli repii hiukset päästä ja taivaalta sataa rakeita niin ei olisi mikään ihme. Parempi kuitenkin näin.

Juhannusaattoa vietettiin tosin aika kaupunkitunnelmissa ja suunnattiin porukalla satamaan nauttimaan ihanasta kesäisestä ilmasta. Näin tietenkin sen jälkeen kun oltiin ensin vedetty navat täyteen herkkuja raikkaasta salaatista ja perunanyyteistä aina juustolla ja pekonilla varustettuihin jättisieniin.





Juhannuspäiväksi vaihdettiin päälle vähemmän hehkeää vaatetusta ja suunnattiin keskelle suomalaista metsämaisemaa itikoiden syötäväksi eli siis mökille.