Sivut

30.5.2012

Kesätöitä

Nyt on taas vaihteeksi opiskelut ja lomailu vaihtunut töihin. Olen tämän kesän vanhassa tutussa paikassa töissä, mutta tällä kertaa pääsen opettelemaan aivan uuden homman. Ajan siis trukkia..Eilen oli ensimmäinen päivä kun pääsin kokeilemaan ajotaitojani ja noh, en aiheuttanut kaaoksia mutta on se pirun hidasta. Itse ajo ihan eteenpäin on ok, vähän kuin autolla painelisi menemään mutta sitten kun pitäisi onnistua napsimaan tavaraa onnistuneesti alas niin meinaa olla sihti vähän hakusessa. Sitten minä vaan veivailen epätoivoisesti jossain rakosessa ja yritän saada itseni trukin ja sen tavaran kanssa onnistuneesti pois ilman että kaadan kaiken ympäriltäni. Kunhan oppii mistä kulmasta mennä minnekin ja oppii paremmin hahmottamaan ne lähestymiset niin kyllä se siitä sitten. Toinen juttu mikä tuottaa ongelmia on se, että sillä pitää pakitella jatkuvasti ja olen autollakin välillä armottoman surkea peruuttaja..En varmaan ole enää tämän kesän jälkeen (ellei ne tuolla totea, että olen aivan surkea ja heitä pihalle). 
Tosiaan, olen sitä vasta yhden päivän nyt kokeillut joten ehkä ei pitäisi olettaakaan että olisin jo mestari. Toivotaan kuitenkin että sinä päivänä kun/jos kaadan jotain niin on viileää ettei tule armoton hiki kun ne lappaa takaisin..

Tällä viikolla tulee ainakin viikonloppuun asti olemaan blogissa vähän hiljaista, koska olen iltavuorossa (eli. no life vuorossa) jolloin ei oikein ikinä ehdi tekemään mitään. Nytkin pitäisi varmaan mennä tekemään eväät ja valmistautua töihin lähtöön.
Mukavaa viikkoa!

27.5.2012

Lentämisen rutiinit

Lentäminen Suomeen kesälomalle on aina pieni operaatio. Ensin täytyy yrittää päättää mitä vaatteita haluaa kolmeksi kuukaudeksi mukaan, ja sitten ne kaikki vaatteet sun muut täytyy saada mahtumaan matkalaukkuun ylittämättä lentoyhtiön painorajaa (ainakaan ihan kauheasti). Ainahan ylikiloista ei veloiteta, itse olen kerran saanut 28kg matkalukun KLM:n kyytiin ilman mitään lisämaksuja (huh!), olisi se silti kiva aina pysyä niissä painorajoissa ettei vahingossakaan joudu maksamaan mitään. Tulee muuten kesätavarat vähän kalliiksi. Kolmessa vuodessa olen aika hyvin loistanut pakkaamisen jalossa taidossa ja lentänyt matkalaukuilla jotka ovat olleet aika lailla juuri sen painoisia kuin saavat maksimissaan olla. Tällä kertaa laukussa oli painoa 23,2kg, eli vaivaiset 200g ylipainoa. Go me! Tämän mahdollistaa se, että tungen kaikki mahdolliset painavat tavarat käsimatkatavaroihin, eli toisin sanoen, kantelen ympäri lentokenttiä pirun painavaa laukkua ja kiroan aina itseni alimpaan koloon koska pakkasin niin painavasti..

Nykyään kun tulee vuodessa lennettyä useampikin lento (joko Suomeen tai muualle lomille), niin minulle kuin varmasti monelle muullekin on muodostunut tietyt matkustusrutiinit.

Yleensä Suomeen lennellessä ensimmäinen lento lähtee Glasgowsta heti aamusta, joten ensin täytyy saada syötyä hyvä ja täyttävä aamupala. Välillä tuntuu, että minulla on aina nälkä ja jos en ennen matkustamista saa kunnon aamupalaa niin jo ennen matkan puoliväliä olen varmasti todella nälkäinen ja erittäin kärttyinen. Tällä kertaa söin ennen lähtöä kunnon annoksen lettuja, selvitäkseni myös siitä mahdollisuudesta, että lentokoneen 'snacks' on vaihtoehto pienen sipsipussin jossa on ehkä viisi sipsiä ja kahden keksin keksipaketin välillä (krhm, British Airways). 
Lisäksi yritän aina laittaa päälle mahdollisimman mukavat vaatteet ja viritellä hiukset ponnarille, koska ne kuitenkin lässähtäisi matkan aikana ja alkaisi häiritsemään. Mukavat kengät on ehdoton must, varsinkin kun joutuu vaihtamaan lentoa ja kävelemään painavan kassin kanssa ympäri lentokenttää. Yritän myös vältellä koruja ja vöitä, koska ne joutuu aina turvatarkastuksissa muutenkin ottamaan pois.

Kentälle yritän aina mennä tarpeeksi ajoissa etten joudu jonottamaan Check-in/Baggage drop jonossa ikuisuuksia. Mitä aikaisemmin menee sitä parempi mahdollisuus on myös saada mahdolliset laukun ylikilot anteeksi. Yleensä jo turvatarkastukseen kävellessä nappaan takin ja kaulahuivin käteen, ja avaan läppärin laukun. Jos on jonoa ja talvi niin nappaan yleensä jonossa jo saappaatkin jalassa koska ne aina (ainakin Briteissä) kuitenkin vaatii että ne otetaan pois. Mitä nopeammin ja pienemmällä sähellyksellä siitä turvatarkastuksesta pääsee läpi niin sitä parempi. Olen myös oppinut ettei turvatarkastus hepuille edes kannata vaivautu hymyilemään, ne ei ikinä hymyile takaisin.

Turvatarkastuksen jälkeen nappaan aina mukaan vesipullon. En tykkää juoda alkoholia enkä limua kun lennän. Pitkästä matkustuspäivästä tulee ilman niitäkin ihan tarpeeksi turvonnut olo.
Koneessa yleensä tungen laukkuni aina edessä olevan penkin alle, harvemmin sinne ylälokeroon. Näin siksi, että voin sitten kesken lennon helposti kaivaa laukusta viihdykettä (ja olen laiska liikkumaan). Takin pidän myös aina lähettyvillä, koska normaalisti olen aina matkustaessa aivan jäässä (paitsi tällä kertaa oli törkeän kuuma). Siinä vaiheessa kun lentokone alkaa rullailemaan ja hurisemaan, niin Marikaa käy väsyttämään. Olen monesti jonkinlaisessa horroksessa jo ennen kuin kone edes nousee, ja viimeistään hetki sen jälkeen nukahdan. En kuitenkaan yleensä missaa ruokatarjoilua vaan herään useasti siinä vaiheessa kun ruokatarjoilu on parin penkkirivin päässä. 

Jos vaihdan lentoa Amsterdamissa ja aikaa on paljon niin kiertelen yleensä Tax-free myymälässä ja suuntaan sitten Food Courtiin syömään. Yleensä kierrän Burger Kingin kaukaa, mutta tällä kertaa päädyin häpeällisesti sinne syömään lastenateriaa (sain jonkun hämyn lelunkin). Josta tulikin mieleen, mikä järki siinä on että jos haluaa aterian juustohampparilla niin vaihtoehtoina on joko lastenateria tai sellainen XXL juustohamppari ateria?! Kultainen keskitie olisi tässä ihan kiva..
Ja muuten, mulla ei oikeasti (onneksi) ole ihan noin mustat silmänaluset :D
Lontoossa yleensä taas kiertelen katselemassa niitä kivoja liikkeitä joihin ei ole varaa ja päädyn Yo!sushiin syömään.

Kuten aiemminkin mainitsin, kirosin tälläkin kertaa itseni taas alimpaan koloon laukkuni kanssa koska se oli niin pirun painava. Lisäksi päädyin ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin ostamaan tax-freestä lisää painavaa tavaraa. Olkapää aneli jo parin askeleen jälkeen armoa. Sitähän sanotaan, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Seuraavan lennonkin aikana nukahdan melkein aina koneen tuudittavaan hurinaan, ja herään sopivasti ruokatarjoilua (voileipiä ja mehua) varten. En tosiaan ole lainkaan lentopelkoinen, vaikka välillä kunnon ilmakuopat ja rätinä onkin epämiellyttävää. Jos se kone putoaa niin sitten se putoaa, ei siinä kauheasti voi mitään tehdä. Ainakin osaan ne turvallisuusohjeet ulkoa.

Perillä oma laukku on aina helppo bongata hihnalta, koska se on mukavasti kirkkaan pinkki. 
Sen jälkeen pitääkin enää sumplia itsensä kotiin.
Lentoyhtiöistä KLM on ehdoton suosikkini. Palvelu on aina ollut hyvää ja koneet ajallaan (jos ei ole satanut lunta). Lisäksi KLM hoiti kaiken todella tyylikkäästi kun olimme lumen takia Glasgowssa jumissa kolmisen päivää ennenkuin päästiin sitten vihdoin ensin Kööpenhaminaan ja sieltä Finskillä Helsinkiin (piti olla SAS mutta myöhästyttiin siitäkin) viettämään joulua vuonna 2010. Se hotellin mahtava kolmen ruokalajin illallinen sponsored by KLM jäi ainakin positiivisesti mieleen. Lisäksi lensin samalla yhtiöllä tänä jouluna jalka kipsissä ja tosiaan, oli rennoimmat lentopäivät ikinä. Pääsin myös toteamaan, että KLM:n business class on ihan mukava. 

Mikäs teidän muiden suosikki on? 

24.5.2012

Loving London

Olen nyt luultavasti jossain välillä Glasgow-Amsterdam-Helsinki, joten saatte ennakkoon kirjoitetun Lontoo postauksen. Tai oikeastaan lähinnä kuvia Lontoosta.

Tällä kertaa keskityttiin parin päivän loman aikana lähinnä kiertelemään rennosti ympäriinsä eikä siis pidetty mitään kiirettä minnekään. Ainoa varsinainen 'aikataulutettu' ohjelma oli Wicked-musikaali, muuten mentiin fiiliksen mukaan. Loppujen lopuksi päädyttiin lähinnä shoppailemaan Oxford Streetillä, kävelemään ympäri Camden Townia ja Notting Hilliä, ihmettelemään dinosauruksia Natural History Museumissa ja kuolaamaan Harrodsin foodhallin ruokien perään. Harrodsista puheenollen, musta aina tuntuu siellä kävellessä että hetkenä minä hyvänsä joku vartija nappasee hihasta kiinni ja heittää pihalle. Aina vähän sellainen 'en kuulu joukkoon' olo iskee kun siellä kiertelee.


(huomasin juuri tätä kuvaa katsellessani, että mullahan on ihan pallonaama)
 (Buckingham Palace vahdinvaihto, osuttiin paikalle sattumalta 'oikeaan' aikaan)


Täytyypi varmaan taas ensi vuonna suunnata Lontooseen uudestaan.

Loppuun taas vähän hintainfoa jos jotakuta kiinnostaa:

-Megabus Glasgow-Lontoo-Glasgow £10/henkilö
-Hostelli (Smart Russel Square) n.£34/henkilö kolmelta yöltä
-Metroon käytin ehkä jotain päälle £10 (latailin matkoja Oyster cardille)
-Wicked musikaali n.£41

23.5.2012

Muille maille

Huomenna on taas aika siirtyä Suomeen viettämään kesälomaa töiden merkeissä. Tuntuu oikeasti ihan siltä kuin oltaisiin vasta tultu tänne viime kesälomalta takaisin. Kolmas yliopistovuosi meni ohi aivan törkeän nopeasti!

Viime viikot on kärsitty täällä päin aivan kamalista ilmoista; kylmä, tuulta ja vesisadetta. Nyt on kuitenkin parin päivän aikana kirkastunut ja tänään lämpömittari ahdisteli päälle 25 lämpölukemia. Näin ihanat kelit tekee lähdön taas entistä haikeammaksi, vaikka toisaalta on ihanaa päästä Suomeenkin vaihteeksi. Varsinkin kun joululomalla en oikein päässyt tekemään mitään.

Nyt aletaan poikaystävän kanssa kokkailemaan lettuja ja katsomaan leffaa. Palaillaan parin päivän sisään Suomesta!
Loppuun vielä pari kesäistä kuvaa jotka napsin kävellessä fysioterapiasta kotiin (kuvat on otettu puhelimella joten laatu ei ole mikään paras)..
 Meidän yliopiston 'maskotti' kisu Millerkin nautti kukkapenkissä auringonpaisteesta:






22.5.2012

Wicked!

Ehdin viime viikolla käväisemään parin päivä reissulla Lontoossa. Matkavälineenä oli tuttu, 'rakas' ja halpa Megabus. Matka Glasgow-Lontoo-Glasgow maksoi £10 ja yhteen suuntaan sai kuluttaa istumalihaksiaan n. 10 tuntia. Lontooseen päin suunnattaessa matka meni yllättävän antoisasti kun bussi oli melkein tyhjä ja näin ollen pystyin valloittamaan itselleni kaksi penkkiä ja nukkumaan ensimmäiset viisi tuntia yllättävän mukavasti. Seuraavat viisi tuntia käytin viimeisen Hunger Games kirjan parissa mansikoita syöden. Ei paha. Takaisintullessa oli sitten vähän takkuisempaa, mutta hengissä siitäkin selvittiin.

Matkan kohokohta oli tällä kertaa Wicked musikaali.
Meidän paikat oli hieman kauempana lavasta, mutta onneksi sieltä sai kiikarit lainaan punnalla (ja oli pakko istua takki päällä kun ilmastointi oli vähän turhan tehokas)..

Musikaali oli aivan mieletön. Olisin voinut katsoa sen heti perään uudestaan. Miksi minä en osaa laulaa yhtä hyvin?! Pian on myös katsottava the Wizard of Oz uudestaan ihan uudesta perspektiivistä ja voisin myös kesän aikana lukaista kirjan johon musikaali pohjautuu. Jos teillä on mahdollisuus mennä katsomaan kyseinen show niin suosittelen lämpimästi että käytätte tilaisuuden hyväksi!

 Loppuloma lauleskeltiinkin sitten (tai siis yritettiin laulaa) Defying Gravitya..






21.5.2012

Laiskimus

Istuskelin tänään koneen ääressä vielä puoli kahden maissa aamutakki päällä ja napostelin aamupalaksi karkkia. Ehkä ihan hyvä, että ensiviikolla alkaa jo työt. Muuten saattaisi lähteä laiskuus jo vähän käsistä.
Eilen en sentään kökkinyt kotona koko päivää laiskottelemassa vaan menin illalla kavereiden kanssa elokuviin (tosi vaativaa toimintaa) katsomaan Burtonin uusin, eli Dark Shadows.


Elokuva oli ihan hyvä ja Johnny Depp tyylillensä uskollisena aika loistava. Itse pidin erityisesti elokuvassa vallitsevasta 70-luvun fiiliksestä ja musiikista. Ihan mukavaa ajanviihdettä.

Huomenna suurimman osan päivästä vie dissertation workshop. Tämä mukava workshop muistuttaa siitä, että lomalla pitäisi jo kuulemma alkaa etsimään materiaalia omaan 'disseensä' joka tulee palauttaa 25 helmikuuta 2013. Itse olen jo melkein valmis panikoimaan, koska en ole ihan varma mistä sen edes haluaisin tehdä!!! Sen verran tiedän, että se tulee liittymään aihealueeseen international conflict. Tämä aihealue vaan sattuu olemaan hieman laaja, Heeelp! Lisäksi 'ohjaajani' ei saavu Glasgowhon ennen elokuun loppua (en siis pääse tapaamaan häntä ennen Suomeen lähtöä) joten 'pääsen' skypettelemään hänen kanssaan kesän aikana, voi 'jes'. En ole koskaan tavannut heppua mutta hän vaikuttaa hieman..ei nyt sanota mitään ennen sitä varmasti erittäin epämiellyttävää skype deittiä.

Nyt täytyy alkaa suunnittelemaan pakkailua. Yleensä en pahemmin suunnittele vaan heittelen vaan tavaraa laukkuun. Tällä kertaa se ei onnistu, koska yhteen laukkuun pitäisi painorajassa pysyen saada mahtumaan kaikki ne vaatteet ja tilpehöörit jotka haluan kesäksi mukaani Suomeen. Saapi nähdä mitä tästä tulee..

20.5.2012

Barcelona; vähän sieltä ja täältä

Ajattelin tähän luultavasti viimeiseen Barcelona aiheiseen postaukseen laittaa vaan hieman kuvia sieltä sun täältä. Kaiken kaikkiaan kuvia matkasta otettiin kahdella kameralla yhteensä n.1000. Innostuimme siis hieman.

Mutta sen kummemmin höpöttämättä, katsellaan vähän kuvia..

Jostain syystä ensimmäinen mielikuva tästä oli, että ihan kuin heppu olisi saanut potkun arkaan paikkaan..tuskin se kuitenkaan ihan sitä esittää.
Tällainen teos löytyy Santa Maria Del Marin sisältä kun katselee katonrajaan
Nämä kaksi kuvaa taas ovat Barcelona Cathedralista, sielläkin kannattaa katsella välillä kattoon..

Bongattiin tälläinen katu matkalla rannalle..
Ja tällaistä herkkua matkalla takaisin hostellille
Park Güell oli myös yksi suosikkipaikoista, vaikka siellä ei enää loppupäivästä jaksettukaan kauheasti käppäillä
Maisemat puistosta oli myös aika vaikuttavat
Olisin halunnut napata tämä soman perhosia jahtaavan kisun mukaani
Yksikään vaatekauppa ei tuntunut antavan muovipussia, paperi oli selkeästi in
Suihkulähde posetusta, reuna oli vähän vino ja meinasin tipahtaa altaaseen. Siitä ainakin olisi saanut hienon kuvan..
Tuleva kotini..
Kolumbus osoittelemassa merelle..




Loppuun vielä vähän tylsempää hintainfoa, jos jotain kiinnostaa:

-Lennoista maksettiin n. 80€ meno-paluu/henkilö (Glasgow-Barcelona-Glasgow)
-Hostelli oli n. 150€ kuudelta yöltä/henkilö (kahden hengen private huone), ja kuten aiemmin jo mainitsin niin sijainti oli loistava
-Bussi lentokentältä hostellille taisi olla vajaa 6€
-10 kerran metrokortti 10€ paikkeilla

-Eniten rahaa meni ehdottomasti ruokaan, illallisesta maksettiin yleensä n. 10-20€ /henkilö
-La Ramblalla on kallista ja siellä ei kannata syödä eikä juoda. Yhdessä paikassa sai esimerkiksi lasista Pepsiä maksaa 5,5€
-Litra Sangriaa maksoi vähän kaikkea n.10€n ja 20€n välillä, riippuen paikasta.
-Shoppailusta; Zara ja Mango ovat ainakin selkeästi halvempia tuolla suunnalla (ilman mitään alennusmyyntejäkin) kuin Briteissä tai Pohjoismaissa

Enempää en taida hintatasosta sitten muistaakaan. Barcelona vaikutti paikalta jossa pystyy kituuttamaan pienelläkin summalla, mutta siellä saa myös rahaa palaamaan ihan kiitettävät määrät ilman kovaa yrittämistäkin. Itse voisin palata sinne viikoksi vaan syömään ja shoppailemaan jos kukkaro vaan sallisi.







Barcelona; La Boqueria market

'Paradise for food lovers'. La Ramblalla kävellessä kannattaa ehdottomasti poiketa katsastamassa La Boqueria, jos ruoka vähänkin kiinnostaa. Käytiin siellä parikin kertaa pyörimässä ja joka kerta olin yhtä innoissani katselemassa tuoreita hedelmiä ja edelleen liikkuvaa meriruokaa (erittäin tuoretta siis). Olisi ihanaa, jos voisi ostaa kaiken ruokansa vastaavasta paikasta.

Joka kerta kun mentiin niin oli pakko ostaa sellainen hedelmämehu. Vaihtoehtoja oli monta monta, mutta ehdottomasti paras niistä joita maistoin oli vadelma (frambuesa). Sisäänkäynnin lähettyvillä juomat maksoi 2€, vähän kauempana 1€..kieroa.
      (Kuvassa olen erittäin tyytyväinen oman frambuesa juomani kanssa, hiukset rannan jäljiltä vaan vähän hassusti..)
(vähän mehuvalikoimaa)

(paljon paljon suklaata, mukaan ei tarttunut yhtäkään koska en ole pahemmin makean perään, hyvältä ne kuitenkin näytti)
(Tietääkö kukaan miltä nämä maistuvat?)
(Houkutteleva ajatus: pullo viiniä ja maistiaiset näistä juustoista)


(Nämä yksilöt oli vielä ihan liikkeessä)
Aika hyvännäköistä syötävää, eikös?

19.5.2012

Barcelona; Palau Nacional & Font Màgica

Barcelona postaukset jatkukoon (toinen vaihtoehto olisi täysi postaushiljaisuus).  Yksi ilta suunnattiin Placa d'Espnayalle ja sieltä kohti Palau Nacionalea ja Font Màgicaa, katsomaan 'tanssivaa suihkulähdettä'. Tämä on ehkä yksi ehdottomista suosikkinähtävyyksistäni Barcelonassa. Käveltiin paikalle ihanan ilta-auringon aikaan. Lämpötilakin oli täydellinen; ei liian kuuma, eikä liian kylmä.

Tältä siellä näytti:
Käveltiin rappuset ylös asti ja löydettiin hyvä paikka nauttia hieman sangriaa parin churroksen kera
Auringon laskiessa suihkulähdekin pääsi vauhtiin
Tämän jälkeen suunnattiin hostellimme vieressä sijaitsevaan saksalaiseen ruokapaikkaan pienelle iltapalalle (hamppari ja hot dog). Yksi parhaista illoista ikinä.

(Hostellista tulikin vielä mieleen: yövyttiin paikassa nimeltä Hostal Central. Sijainti oli mitä mainion, Ronda Universitalla Placa Universitan ja Placa Catalunyan välissä. Meillä oli mukava pieni private room, jossa oli juuri ja juuri tarpeeksi tilaa levittää matkalaukku lattialle. Toisaalta, eipä sitä tilaa niin kauheasti tarvitse kun paikassa ei oikein vietä muuta aikaa kun yöt. Aivan hostellin vieressä oli myös pieni supermarketti josta sai myös tuoretta leipää ja ihania juusto-kinkku croissantteja.)