Sivut

31.12.2012

Glasgowssa taas!

Glasgowssa ollaan oltu nyt jo parisen päivää. Aluksi oli hieman ongelmia kun en meinannut saada boileria toimimaan ja sisälämpötila keikkui +11 asteen tienoilla. Meinasin olla vähän helisemässä, kun mieleen tuli kauhukuvia toisen vuoden jääkylmästä asunnosta. Loppujen lopuksi löydettiin kuitenkin boilerin kanssa yhteinen sävel ja sain asunnon mukavan lämpimäksi. Lisäksi, vaikka muka selkeästi muistan laittaneeni kaksi reissumiespussia matkalaukkuun ei niitä sieltä enää täällä päässä löytynyt. Mystistä. 

Muuten nämä pari päivää ovat menneet opiskelun merkeissä, päätin nimittäin pusertaa sen yhden data projektin viikonlopun aikana valmiiksi ja onnistuin!Teos odottaa vielä jonkinlaista editointia, mutta siitä voi huolehtia vaikka ensi viikonloppua. Tämän viikon jälkeen pitäisi muuten huomattavasti rauhoittua opiskelurintamalla mikä tarkoittaa, että ehdin tehdä hyvällä omalla tunnolla muitakin juttuja, ja vaikka panostaa tähän hieman heitteillä olleeseen blogiinkin enemmän.

Tänään ei kuitenkaan ole luvassa opiskelua vaan pääsen juhlimaan ensimmäistä kertaa uutta vuotta Glasgowssa! Hogmanayn juhlintoihin kuuluu tällä kertaa massiivinen illallinen kaveriporukan kanssa jonka jälkeen suunnataan eräisiin bileisiin kadun toiselle puolelle. Luvassa on ainakin kunnon liha roast, uuniperunoita, lohta ja panna cottaa. Muita ruokia en vielä tiedäkään, joten innolla odotetaan mitä esimerkiksi alkupaloiksi ilmestyy.

Ihanaa uutta vuotta kaikille!Pitäkää hauskaa!

28.12.2012

Hyvää Huomenta Helsinki-Vantaa

Kello on aamu viiden paikkeilla ja istuksin lentokentällä ihmettelemässä miksi en tajunnut ottaa käsirasvaa mukaan. Ärsyttävää kun on näin kuivat kädet eikä minkäänlaista rasvaa missään ulottuvilla #firstworldproblems. Kuivasta ihosta puheenollen. Onko jollain matkustajalla antaa vinkkejä siitä mikä avittaisi näyttämään aamulennoilla suhteellisen ihmiseltä? Jotenkin tuntuu, että hiukset aina lössähtää, naama punertaa ja näyttää yleisesti aivan kuolleelta kun lentää aamusta (tai melkein milloin vain). Vai olenko se vain minä?

Asiaan saattaa toki tällä kertaa vaikuttaa se etten kunnolla nukkunut lainkaan. Jotenkin aivot kävi ylikierroksilla ja jos en suunnitellut opiskeluja niin rupesin suunnittelemaan puutaloa jossa olisi hyvä asua Zombi 'vallankumouksen' aikaan. Tiedättekös, ylhäällä turvassa. Lisäksi jos ei ole lainkaan sähköä, eikä voisi kunnolla tehdä tulta niin mitäköhän sitä söisi, paljon tonnikalaa ja purkkihedelmiä? Mun ei ehkä kannattaisi lukea/katsoa mitään Zombi aiheista. Välillä mielikuvitus laukkaa kuin olisin pikku lapsi.

Palatakseni vielä lentämiseen, Norwegian ei onnistunut tulostamaan boarding lippusta molemmille lennoilleni, joten täytyy kuulemma vaan mennä Köpiksessä aikaisin portille ja kysellä josko sellaisen saisi. Eiköhän asia siellä selviä. 

Ajattelin nyt käyttää tämän loppu-ajan hyödyllisesti ja lukea yhden artikkelin tammikuun alussa palautettavaan 'projektiin'. Tässä kun on vielä reippaasti yli tunti ennen koneeseen sulloutumista. Kutsuukohan ne porukan sisään rivinumeron perusteella? On nimittäin pirun ärsyttävää kun koko jono seisoo, koska joku Jaska riviltä viisi on päättänyt tunkea koneeseen ensimmäisenä ja sitten pitkään ja hartaasti seisoo käytävällä tunkien tavaroitaan jonnekin. 


27.12.2012

Suuntana Glasgow

Toivottavasti kaikilla on ollut ihana joulu!Itse olen ainakin syönyt niin paljon jouluherkkuja ettei todellakaan tarvitse haikailla niiden perään seuraavaan vuoteen. Suomi-loma lähenee nyt taas loppua ja huomenna onkin suunnattava jo aamuyö kolmen maissa bussiasemalle ja kohti Helsinki-Vantaata. Lennän takaisin päin Kööpenhaminan kautta, josta poikaystävälläni on kanssani sama lento Ediburghiin. Sieltä sitten junaillaan itsemme Glasgowhon kotiin. Matkalaukkunikin tuntuu kerrankin aika kevyeltä, vaikka tungin sinne saamieni joulahjojen lisäksi pari pulloa jaffaa ja neljä tölkkiä olutta. Poikaystäväni toiveena kun oli pari Koffia/Karhua ja pullo Jaffaa Suomi tuliaisiksi!

Vaikka Suomessa onkin ollut taas ihanaa niin on erittäin kiva mennä takaisin. Lähinnä siksi ettei tämä oikein ole kunnolla ollut mikään loma, kun koko ajan takaraivossa on raksuttanut ajatus niistä kaikista hommista jotka täytyy pian saada tehtyä. Kunnon lomalaisen ei pitäisi näyttää näin väsyneeltä..

Hello vaan silmänaluset!:D Ärsyttää kun mulla on muutenkin usein jonkinlaiset silmänaluset, sitten vähänkin rankempaa menoa ja stressiä niin PAM. Kun pääsen Glasgow kotiin ja takaisin liikunnan ja rutiinien kimppuun niin eiköhän se siitä helpota. Viimeistään sitten huhtikuussa kun suuntaan kolmeksi viikoksi ihmettelemään Bangokkia, saarielämää ja kirkkaita vesiä sekä hieman Kambodzan temppeleitä. Sitä odotellessa.

Lupaan myös blogiin mukavampaa eloa heti kun olen saanut nuo kiireisemmät hommat tehtyä! Stay tuned..

22.12.2012

90 päivän elämäntapa haaste

Jotenkin stressaavina aikoina liikunta on juuri se 'elementti' joka jää ensimmäisenä pois, ja sen korvaa isot kasat epäterveellistä rasvaista prosessoitua ruokaa. Tai näin ainakin täällä päin yleensä tapahtuu. Sehän on selvää, että tämä on aivan idioottimaista, koska liikunnasta saa energiaa, hyvän mielen ja ennenkaikkea se kirkastaa ja selventää ajatuksia tehden mm.siitä paljon puhutusta opiskelusta helpompaa ja mielekkäämpää. En ollut tässä kuussa varsinaisesti liikkunut (ns. hyötyliikuntaa ei lasketa!) yhtä uintikertaa lukuunottamatta lainkaan ja se alkoi jo tuntua ja ainakin omissa silmissä peilistä myös näkyä. Toissapäivänä päätin lopettaa tämän typerän stressisyömisen ja liikunnan karttelun, ja sen sijaan päätin löytää joka päivä aikaa edes jonkinlaiseen heilumiseen. 
Olin juuri yksin kotona joten kaivoin vanhempien jumppamaton esiin, laitoin musiikit täysille ja aloitin kunnon hyvältä tuntuvan rääkin. Luvassa oli siis noin tunnin mittainen pilates-sessio jota seurasi kunnon venyttelyt. Tuloksena olin aivan poikki, hikinen ja hieman punainen mutta en ollut pitkään aikaan tuntenut oloa niin hyväksi. Jalat meinasi melkein pettää alta kun seisoin suihkussa, mutta sehän teki olosta vielä paremman. Sen jälkeen on ollut aivan uudenlainen fiilis enkä voi kuin moittia itseäni siitä, että annan stressi aikana mässäilyn korvata liikunnan koska ei muka ole aikaa ja blablaalaa.
Täten päätin nyt haastaa itseni 90 päivän haasteeseen. Ideana on korjata ruokavalio terveellisempään suuntaan ja vältellä niitä kuuluisia erittäin prosessoituja sokerisia ruokia jotka koukuttaa. Limun litkiminen jää siis lähes pannaan ja sen korvaa vesi. Tämän lisäksi tavoitteena on laittaa kroppa liikkumaan n.5 kertaa viikossa. Lähinnä tulee varmaan käytyä uimassa ja treenattua pilatesta, mutta siinä pitäisikin tulla mukavasti cardio ja lihaskunto. Pilates on hyvä myös siksi, että sitä voi tehdä kotona joten jos sataa vaakatasossa vettä ja tuuli lähentelee myrskylukemia, voin vaan kaivaa joogamattoni esiin ja viihdyttää kämppiksiä treenaamalla meidän isossa eteisessä (mun huone kun on sellanen tulitikkuaski). 90 päivän haaste ei tarkoita, että 90 päivän jälkeen saisi alkaa mässäilemään ja löhöilemään sohvalla. Päinvastoin, 90 päivän aikana on tarkoitus saada kiinni siitä hyvästä liikunta ja ruokameiningistä joka mulla oli jokunen aika sitten vielä päällä. Sen jälkeen on sitten hyvä jatkaa samalla tiellä. Minkäänlaista painonpudotustavoitetta tässä ei ole, vaikka olisihan se mukava hieman kiinteytyä sitä Thaimaan lomaa varten. 
Olen erittäin tietoinen siitä, että pian on joulu. Aion antaa itseni syödä jouluna ihan mitä haluan, mutta kohtuudella kuitenkin. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se superähky olo jolloin tuntuu, että maha kirjaimellisesti räjähtää.
Katsellaan miten tämä haaste luonnistuu. Nyt alan innoissani luomaan uutta treeni soittolistaa, entinen jo vähän kyllästyttää!

(Kaikki kuvat täältä)

For some reason, when I'm stressed, I don't seem to have time for exercising. Instead, I just eat lots of crabby foods to deal with the stress. Very very idiotic, because exercise gives you energy and makes you feel good whereas eating processed sugary food makes you feel swollen and tired. Except for the one swimming session I had done NO exercising this month, and I was slowly starting to feel (and see) the effect of that stupidity. So I decided to stop this nonsense of eating badly and not doing any exercise simply because it made me feel like crap, and I don't like it.  The other day I was home alone so I decided to find my parents' exercise mat, play some good exercise music and do pilates followed by some much-needed stretching. After an intense and awesome hour I was 'dying'; sweaty, shaking and red. But it made me feel SO GOOD, and have felt great ever since. Therefore, I shall challenge myself to eat healthily and exercise for 90 days. The idea is to eat healthier and exercise more. Definitely no more crazy sugary foods/drinks. The idea is NOT to go back to being unhealthy after these 90 days. Rather, the 90 days should guide me back to a healthier life I had a while ago. The goal is not to lose weight but to feel stronger, better and happier!

21.12.2012

Värikäs Tivoli

Rakastan huvipuistoja ja tykkään haastaa itseni menemällä juuri niihin laitteisiin jotka näyttää kaikista kamalimmilta (hauskimmilta!). En kuitenkaan aina tykkää mennä niihin yksin, joten tarvitsen jonkinlaisen hurjapääkaverin mukaan. Tai ainakin sellaisen joka on yllytettävissä.  Ainoat laitteet joita en kestä on sellaiset jotka vaan ja ainoastaan pyörii ympyrää eli toisin sanoen kahvikupit on usein ei ei. 
Kööpenhaminen vierailun aikana piti tietenkin käydä katsastamassa se aito ja alkuperäinen tivoli. Laitteet vaikutti hauskoilta, mutta valitettavasti siellä oli aivan pirun kylmä ja poikaystäväni suostuttelu mukaan laitteisiin olisi vienyt hieman liikaa aikaa joten päädyin vain ilmoittamaan, että ensi kesänä täytyy suunnata sinne uudestaan ja sillä kertaa laitteisiin kanssa!
Vaikka laitteissa ei käytykään niin paikassa silti riitti katseltavaa ja ihmeteltävää. Näin joulun alla Tivoli muuttuu oikeaksi valojen mereksi ja jokaisen joulua rakastavan lapsen (tai vanhemmankin) paratiisiksi. Ei ole varmaankaan yllätys, että myös minä olin paikasta aika haltioissani vaikka se valojen paljous tuntuikin välillä vähän liialta.
Napattiin pikkukojusta matkaan lämpimät kaakaot ja lettuja kun alkoi tulla liian kylmä. Pakko mainita, että kaakao oli täydellisen lämpöistä; ei liian kuumaa jotta sen juomista olisi pitänyt odotella mutta silti mukavan lämpöistä. Osuttiin myös sattumalta lammelle juuri kun siellä alkoi laser esitys Tchaikovskyn pähkinänsärkijä musiikkiin.
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos meinaa suunnata Kööpenhaminaan. Pelkkä sisäänpääsy oli muistaakseni jotain 13 euron luokkaa, eli ehkä vähän kirpaisi kukkaroa. Toisaalta, ei kai kukaan nyt mene Kööpenhaminaan kuvitellen että siellä olisi halpaa?!

I loove amusement parks and like to challenge myself by going into those most crazy (and fun) rides. I don't usually like going alone tho, so I need a fun-loving crazy friend to accompany me. Only rides I dislike (or the ones that can make me sick) are the ones that just round round round arouuund. They are no-no, like those coffee/tea mug thingies. Anyways, In Copenhagen visiting Tivoli was a must. Most of the rides looked fun but unfortunately it was way too cold for it and my boyfriend wasn't too keen, so I just informed him that we shall go again over the summer and then, we will try all those fun things. Even tho we didn't go into any crazy rides, the place was full of things to see. The place was like a kid's Christmas paradise, and as you might guess, I loved it (even tho, it seemed a bit too much at times). We got some pancakes and hot chocolate when the weather started to feel a bit too chilly. So lovely!Luckily we also managed to see the laser show with Tchaikovsky's Nutcracker music! I definitely recommend you go to Tivoli if you're heading to Copenhagen. You'll have to pay around 13€ to get in so it's not exactly cheap. But then again, we all know Copenhagen can be bit expensive.

19.12.2012

Ihana kamala opiskelu

Ensimmäistä kertaa yliopiston aikana joudun oikeasti tekemään kouluhommia lomallakin mikä hieman himmentää Suomessa lomailun iloa, ja joululomaa yleensäkin koska se ei varsinaisesti nyt tunnu lomalta. Vieressä kohoaa pino kansioita ja artikkeleita, joista pitäisi loman loppuun mennessä loihtia kandin työn (dissertation) ensimmäinen versio. Tämän lisäksi takaraivossa kolottaa ajatus siitä data projektista, joka ei olekaan ihan niin yksinkertainen kuin aluksi kuvittelin. Vähitellen alkaa olla sellainen olo, että aivot vaan käy jatkuvalla ylikäynnillä. Syksyn aikana kirjoitin muistaakseni kuusi esseetä ja loppua ei näy vieläkään.

Viimeinen esseistä oli 'Book review', jossa tarkoituksena oli tietenkin arvostella se kirja joka luettiin kurssille. Vaihtoehtoja oli kolme ja itse valitsin 'The International Relations of the Middle Earth'. Kirjan idea oli siis selittää ja selventää kansainvälisen politiikan teorioita Tolkienin Keski-Maan tapahtumien kautta. Kirjan idea on hyvä ja varmasti toimii joillekin, mutta itse olin aika pettynyt sen lopulliseen antiin. Moni meistä kritisoi varsinkin sitä, että kirjassa runoiltiin pitkään esimerkiksi feminismistä Keski-Maassa perustuen joihinkin lähes olemattomiin viitauksiin. Datan laatu ei siis ollut aina ihan kohdillaan. Kirja kuitenkin varmasti toimii, jos ei ole aikaisemmin näistä teorioista kauheasti lukenut tai jos haluaa huvikseen vähän lueskella. Book Reviewtä kirjoittaessa saatiin aika paljon vapautta ja esimerkiksi mahdollisuus sivuuttaa itse kirja lähes täysin ja sen sijaan valita joku kurssin teemoista ja katsoa miten se selittää/soveltuu Keski-Maan tapahtumiin. Päätin itse valita tämän tyylin, koska halusin perus esseiden jälkeen vähän jotain erilaista tekemistä. Kirjoitin siis esseen kääpiöiden ja haltioiden välisestä konfliktista. Sitä oli todella hauska tehdä, mutta valitettavasti jätin sen viime tinkaan enkä saanut sitä muokattua kovin hyväksi 1500 sanan teokseksi. Harmittaa, koska siitä olisi voinut saada jotain todella hyvääkin tehtyä.

Kaiken opiskelun lisäksi pitäisi alkaa lähetellä maisteri hakemuksia ja muutenkin hieman miettiä ensi vuoden kuvioita. Rehellisesti sanottuna juuri tällä hetkellä ajatus maisteri opiskeluista vain ärsyttää ja puistattaa, mutta tiedän sen johtuvan vain siitä etten ole pitkään aikaan päässyt pitämään opiskelusta kunnon lomaa. Tämä onneksi korjautuu viimeistään huhtikuussa kun suuntaan ystäväni luokse Bangkokkiin (ja sinne päin pyörimään) kolmeksi viikoksi. Nyt pitäis vaan jaksaa vielä puristaa.

Toivottavasti teillä on vähän rennompi joululoma!


18.12.2012

Ensimmäistä kertaa Kööpenhaminassa

Oikeastaan tuo otsikko tavallaan valehtelee, koska vietin Kööpenhaminassa vajaat kahdeksan tuntia pari vuotta sitten kun Glasgowsta Helsinkiin pääsy kesti lumen takia yhteensä kolmisen päivää. Sitä ei kuitenkaan voi laskea kunnon visiitiksi, joten tämä oli nyt ensimmäinen kerta. 
Poikaystäväni vanhemmat asuvat hieman Kööpenhaminan ulkopuolella, Charlottenlund nimisessä paikassa josta pääsee mukavasti junalla Kööpenhaminan keskustaan. Tanskasta kun on kyse niin oli hieman suolaiset lippujen hinnat. Muuten loma tuli yllättävänkin halvaksi koska asumisesta ei maksettu mitään ja loppujen lopuksi ruokaankaan ei mennyt pahemmin rahaa sillä poikaystäväni vanhemmat innoissaan kokkailivat meille useamman ruokalajin illallisia. Pääsin kokeilemaan erilaisia tanskalaisia herkkuja ja nauttimaan mm. itse tehdystä herkullisesta panna cotasta. Kunnon hemmottelua!Ihastuin myös täysin poikaystäväni kahteen koiraan, joista toisen salakuljetusta mukanani Suomeen harkitsin vakavasti.
Ensimmäiset pari päivää oli jäätävän kylmät. Hieman ennen paikalle saapumista oli satanut senttitolkulla lunta ja kun ensimmäisenä päivänä kierreltiin keskustassa meidän seurana oli äärimmäisen kylmä viima. Kööpenhamina oli kuitenkin aivan ihana paikka, jossa on pakko päästä käymään vielä uudestaan. Kuvien ottaminen oli kuitenkin vähän hankalaa, koska en missään nimessä halunnut ottaa lämpimiä, mutta hieman liukkaita, lapasia pois. 
Naureskelin välillä, että olisi pitänyt ostaa opaskirja koska poikaystäväni oli ajoittain vähän pihalla siitä missä oltiin ja mikä olikaan mikäkin paikka. Huomaa ettei herra ole viettänyt Kööpenhaminan keskustassa mitenkään ihan kauheasti viimeisten vuosien aikana aikaa. Löydettiin kuitenkin aika vaivatta ympäriinsä, ja muutenkin tykkäsin lähinnä vaan keskittyä kävelemään ilman sen tarkempaa päämäärää.
Ylläolevan kuvan alue, Nyhavn, oli ehkä suosikkipaikkani kaikista. Käytiin siellä myös ihanassa pienessä ravintolassa nauttimassa glögiä ja aebleskivers (tanskalaisia pannukakku palloja).
Ensimmäiseen päivään mahtui vielä tietenkin kuningasperheen asumuksen katsastus ulkoapäin. Lipuista päätellen kolme neljästä kuningasperheen jäsenestä oli kotosalla.
Kotimatkalla olikin sitten jo pimeää ja (jälleen) mukavan jouluista
Seuraavana päiväni käytiin Tivolissa joka ansaitseekin ihan täysin oman postauksensa.

Basically; I loved Copenhagen and want to go there again (preferably over the summer)

Joulutunnelmaa@House of Fraser

Ennen Kööpenhaminaan suuntausta ehdin pyörähtää joululahjaostoksilla House of Frasersilla. Siellä oli aika vaikuttava joulutunnelma, josta päätin napsia puhelimella pari kuvaa. 
Itse olen päivä päivältä vaan enemmän joulufiiliksissä ja onnistuin tänä vuonna keksimään loistavat lahjatkin kaikille ajoissa. Joko jotain alkaa kuitenkin tämä kaikkialla vallitseva jouluhössötys jo ärsyttämään?


17.12.2012

Paluu pimennosta

Blogin puolella on ollut hetken hieman hiljaisempaa, koska tällä tytöllä on ollut aikamoinen kiire. Alkuviikko meni esseiden viimeistelyssä ja palauttamisessa, seuraavaksi koitti kuuden tunnin joululahjametsästys, baletti, pakkailu ja sitten lenneltiin Kööpenhaminaan. Siellä en koskenut läppäriin kertaakaan vaan nautin kaikesta kivasta tekemisestä ja mielettömän hyvästä ruuasta ja viinistä.

Tänään saavuin vihdoin Suomeen ja huomenna alan taas päivittelemään vähän ahkerammin. Luvassa on ainakin kuvia ja tarinaa Kööpenhaminan reissulta.

Palaillaan pian!

7.12.2012

Synttäri fiiliksiä

Keskiviikkona täytin (taas) vuosia, en tosin ymmärrä mihin aika on mennyt. Tuntuu, että vastahan täytin 18. Koulukiireiden takia en edes yrittänyt suunnitella mitään suurempaa, mutta onnistuin kuitenkin viettämään rennon ja hauskan päivän kavereiden kesken.
Päivän ohjelmaan kuului mm. TGI Fridayn jättidrinksut, pubilounas ja järjettömän paljon kämppiksen leipomaa mansikkakakkua. Eilen käytiin vielä poikaystävän kanssa syömässä herkulliset pihvit The Grill on the Corner-ravintolassa (suosittelen!).

Nyt on edessä loppukiri kurssiesseiden kanssa, jonka jälkeen saan hetkeksi unohtaa kaikki koulukiireet ja nauttia täysin rinnoin parin viikon joululomasta Tanskassa ja Suomessa. En malta odottaa!

Rakas joulupukki..

Lapsena rakastin selata joulun alla läpi värikkäitä lelukirjoja ja merkkailla omia suosikkeja joulupukin toivelistaan. Viimeisimmästä kokoamastani kunnon joululahjalistasta on nyt jo vuosia, joten ajattelin pitkästä aikaa ryhtyä tuumasta toimeen ja koota pienen toivelistan.

1. Mulberry -Bayswater 2. Lonely Planet -the world's best street food 3.Canon -EOS 650D 4. Calvin Klein -Euphoria  5. Mulberry - check scarf

Oikeastaan nuo olivat viisi ensimmäistä asiaa jotka tuli mieleen, kun pohdin mitä olisi oikein kiva saada. Toki listasta olisi voinut myös tehdä paljon pidemmän.
On myös myönnettävä, että tein tuon 'kollaasin' jo jokin aika sitten ja olen ehtinyt haalia itselleni yhden noista viidestä. Sen voin kertoa, kuten joidenkin kuvien laadusta voipi päätellä, että valitettavasti kyseessä ei ole kamera. 

Mitä teidän toivelistalta löytyy?

When I was a kid I loved to go through different toy magazines and mark the things I wanted for Christmas. Now, it's been years since I last time made a proper Christmas list so thought I should give it a go. This is a very short list, consisting of the first five things that popped into my mind. It could be way longer. Also, I must admit that I made that 'collage' a while ago and have since managed to get one of those lovely items. Unfortunately, as you can probably tell by looking at the pics in this blog, it's not the camera.
What do you have in your christmas list?

5.12.2012

'Lumiukko'

Heräsin eilen ennen kahdeksaa uimaan. Yöllä jotkut oli selkeästi innostuneet lumisateesta, koska kulman takana näkökenttään ilmestyi tälläinen luminen veistos
Huomenna (aka. keskiviikkona) suuntaan taas aamusta aikaisin uimaan, mutta koska täällä ei enää ole pahemmin lunta jäljellä (jäätä vaan) niin tuskimpa pääsen bongailemaan lisää 'lumiukkoja'. Minulla on myös vihdoin jutustelu aika yliopistomme Careers serviceen, eli toisin sanoen, menen sinne näyttämään britti CV:täni jonka loihdin pikaisesti eilen ja panikoimaan etten tule ikinä saamaan mitään töitä. Sitten toivon, että Careers service täti heilauttaa taikasauvaansa ja muuttaa kaiken hyväksi. 

Huomenna on myös synttärini!Suomessa 5.12 on loistava päivä juhlia synttäreitä, koska seuraava päivä on lähes jokaisella vapaa. Täällä kyseinen ajankohta taas on nyt aivan risukasasta, koska se on juuri ennen tenttejä ja esseiden palautuspäivää. 

Huomenna on myös äipän synttärit, joten Oikein Hyvää Syntymäpäivää äiti!

Mitä sinä ajattelit tehdä huomenna?





3.12.2012

Very soon

Kaiken kiireen keskellä on meinannut unohtua, että joulukuussa on tiedossa parikin kivaa juttua.

1. Pähkinänsärkijä- baletti. Kävin viime vuonna katsomassa Joutsenlammen ja olin erittäin ärsyyntynyt kun en murtuneen nilkan takia päässytkään katsomaan Prinsessa Ruususta niin kuin oli suunniteltu. Nyt on kuitenkin vuorossa Pähkinänsärkijä by Scottish Royal Ballet!
2. Kööpenhamina!En ole ikinä aiemmin käynyt missään päin Tanskaa (jos sitä kuutta tuntia jotka vietin siellä jumissa pari vuotta sitten ei lasketa) mikä on sinänsä vähän hassua, koska se on kuitenkin niin lähellä Suomea. Mutta ennenkaikkea se on ihme, koska poikaystäväni jonka kanssa olen ollut yhdessä reippaasti yli 2 vuotta on Kööpenhaminasta kotoisin. Olen siis tähän mennessä onnistunut, en tarkoituksella, välttämään myös tapaamasta hänen vanhempiaan/sukulaisiaan. Pian onkin tarkoitus mennä vierailulle todistamaan, että olen oikeasti olemassa. Olenkin jo pidemmän aikaa halunnut päästä tutkailemaan tätä Tanskan pääkaupunkia.
3. Suomi ja joulu!Tanskasta suuntaan viettämään hieman yli viikon joululomaa Suomeen. En malta odottaa, että pääsen näkemään kaikkia ja nauttimaan hyvistä ruuista. Voisin jo alkaa raapustamaan äitille kauppalistaa, listalta tulee ainakin löytymään paketti ruisleipää ja maksamakkaraa.
Odotan myös kuin kuuta nousevaa, että pääsen nauttimaan kunnon pakkasista ja valkoisesta joulusta.

Mitä te odotatte eniten joululomalta?

(Kööpenhamina kuva credit, guardian ja easyjet)


Joulumarkkinoilla

Täytyy nyt brittityyliin ensin puhua säästä. Täällä satoi eilen illalla lunta!Seistiin kaikki sievässä rivissä tuijottamassa pitkä tovi keittiön ikkunasta ulos, onhan lumi aika jännää. Kaivettiin myös esiin meidän pieni ja kärsinyt joulukuusi punaisine palloineen ja jouluvalot joiden johto juuri ja juuri riittää lähimmästä pistorasiasta reunaikkunaan. Poikaystävän ostama ihana Nalle-Puh joulukalenterikin on päässyt jo käyttöön (huippua että täällä niissä on yksi luukku enemmän kuin Suomessa, lisää suklaata!)
Nyt täällä tosin sataa vettä..

Kuitenkin, käytiin viime torstaina myös kurkkaamassa miltä se pieni Glagsown joulumarketti St.Enoch aukiolla näyttää. Eipä se ollut mitenkään kummoinen, mutta ihmisiä ja joulutunnelmaa toki riitti. Jos tekee mieli mennä kokeilemaan eri maiden ruokia niin sitten sinne kannattaa ainakin suunnata. Vaihtoehtoina on mm. intialaista currya, ranskalaisia creppejä, espanajalaista paellaa ja saksalaisia makkaroita. Itse päädyin kreikkalaiseen souvlakiin. Oli namia, vaikkakaan ei kauhean jouluista.





Sieltä löytyi myös tälläinen koju:
Seuraavaksi on luvassa esseen kirjoitusta. Enää viikko ja sitten pääsee hetkeksi nauttimaan lomasta ja kaikesta kivasta. Mukavaa viikon alkua!