Sivut

31.5.2013

Uusia tuulia

Päädyin nyt luomaan täysin uuden blogin tulevaisuuden höpinöille. Tämän blogin voit löytää täältä: http://beingmarika.blogspot.fi. Jotenkin tuntui parhaalta ajatukselta aloittaa uudelta pohjalta ja säästää tämä blogi opiskeluajan arkistoksi. Joten klikatkaa linkkiä ja siirtykää sinne päin seurailemaan!:)

27.5.2013

I'm still aliiiive

Heii pitkästä aikaa! Kaikki tämän kevään kivat matkat ja muu rentoutuminen ja häslinki ja 'elämän pohdinta' vei niin paljon aikaa etten ole ehtinyt päivittelemään mitään minnekään. Kirjoittelin Signen kanssa hetkisen tuohon toiseen blogiin, mutta se taitaa jäädä nyt kun meidän ensivuoden suunnitelmat päätyivätkin olemaan hyvin erilaiset. Voisi tulla vähän sekavaa luettavaa muuten.

Tykkään blogin kirjoittamisesta kuitenkin sen verran paljon, että aion siihen pian palata. Täytyy kuitenkin keksiä blogille ainakin uusi nimi, koska Skotlannissa eloa ei ole enää paljoa jäljellä joten tuo 'Marika in Scotland' ei kovin montaa päivää enää pidä paikkaansa. Eikä blogin tarkoituskaan sitten ole luonnollisesti enää päivitellä Skotlanti kuulumisia vaan höpötellä jotain muuta.

Toisian sanoen, ajattelin vain ilmoitella että palailen pian kirjoittelemaan. Siltä varalta että jotain täällä päin vielä pyörii lukemassa!

10.3.2013

Marika muuttaa

Täällä on viime aikoina ollut vähän hiljaista, koska olen aloitellut viimeistä esseetä, viettäny pari päivää Belfastissa ja ennenkaikkea suunnitellut kaverin kanssa uutta blogia. Eli, ruotsalainen ystäväni Signe ehdotti viime viikolla, että siirtyisin bloggaamaan yhdessä hänen kanssaan. Ajatus oli aika houkutteleva, koska kaipaan jotain uutta ja olen hieman kyllästynyt oman blogini ulkoasuun (ja olen todella huono muokkailemaan sitä itsekseni). Joten päätin ottaa tämän tarjouksen vastaan. En aio poistaa tätä blogia, koska voipi olla, että palaan vielä tänne kirjoittelemaan lisää. 

Tästä eteenpäin minun höpötyksiäni pääsee siis seuraamaan täällä: http://www.tinyperspectives.com. Blogin nimi on jäänne Signen vanhasta blogista ja ehkä vaihdetaan se, ehkä ei. Pääkirjoituskieli on englanti, mutta kirjoittelen kaikkien omien postauksieni loppuun myös suomennoksen niille joilta englanti ei oikein taivu. Kommentteja voitte laittaa joko suomeksi, englanniksi tai ruotsiksi ihan oman mielen mukaan.

Tällä hetkellä pari blogissa jo olevaa postausta on aika ruokapainotteisia, mutta ei se mikään ruokablogi ole :D Me ollaan vaan selkeästi viime päivinä keskitytty lähinnä syömiseen. Jos teillä on jotain postaustoiveita tjv niin kertokaa!

Näin loppuun vielä pieni maininta Glasgown säästä, se on ollut tänään tavallista ihmeellisempi. Nyt on maaliskuu ja koko päivän on vaihdellen paistanut aurinko ja satanut kunnolla lunta! Not cool. 

Toivottavasti te jotka olette lukeneet tätä blogia siirrytte mukana lukemaan tuota 'uuttakin' :)

5.3.2013

Idioottimaista toimintaa

Jokunen päivä sitten meidän yliopisto isännöi Annual Ancients Competition johon siis osallistuu Britannian vanhimmat yliopistot väittelemään milloin mistäkin (debates). Glasgow University Union (GUU) joka on toinen yliopistomme unioneista sai tämän tapahtuman johdosta hieman huonoa julkisuutta, ja aivan aiheesta. Finaaliin päässyttä kahta tyttöä, toinen Cambridgesta ja toinen Edinburghista, kohdeltiin suorastaan törkeästi; unionin miesjäsenet mm. huutelivat yleisöstä seksistisiä kommentteja ja olivat yksinkertaisesti sanottuna sovinistisikoja. 

Tämä ei ole ainoa kerta kun GUU:n jäsenet aiheuttaa täällä kampuksella paheksuntaa. Jotain kertoo varmasti jo se, että kyseinen unioni alunperin äänesti sitä vastaan, että naiset saisivat myös liittyä unioniin ja yliopiston painostuksesta salli naisjäsenet vasta 1980 luvulla. Naisjäsenyyttä vastaan äänestäneitä 'juhlistetaan' edelleen vuosittaisella illalliselle, johon tietenkin saa osallistua vain miespuoliset henkilöt. Voisi siis sanoa, että tämä 'boys' club' on jokseenkin jämähtänyt jonnekin 1800-luvulle. 

Voitte varmaan arvata, että tämä viimeisin 'tempaus', josta voi lukea mm. Independentin ja  Daily Mailin sivuilta, on raivostuttanut yliopistolla monia. Kyseiset henkilöt kun eivät tee vaan itsestään idiootteja, vaan vaikuttavat negatiivisesti myös koko yliopiston maineeseen. Suorastaan hävettää. Tänään nettiin ilmestyi opiskelijoiden puolesta addressi, jossa vaaditaan, että kyseiset henkilöt saavat käytöksestään kunnon rangaistuksen ja että vastaavaa käytöstä ei enää rohkaista/sallita. Jos haluat uteliaisuudesta käydä kurkkaamassa tarkemmin mistä on kyse ja vaikka allekirjoittaa kyseisen addressin niin se löytyy täältä:
https://www.change.org/en-GB/petitions/glasgow-university-union-expel-the-members-responsible-and-show-commitment-to-gender-equality

Olen huomenna lentämässä Belfastiin edustamaan yliopistoa UCAS Fairiin. Katsotaan selviänkö seuraavat kaksi päivää ilman yhtään kysymystä liittyen tähän aiheeseen..
Bloggailuihin saattaa muuten olla tulossa pian hieman muutosta, kun ystäväni ehdotti yhteisen blogin perustamista. Tästä lisää loppuviikosta.


2.3.2013

Kulttuuria Kelvingrovessa

Ennenkuin höpöttelen tästä tiistaina saamastani 'huimasta kulttuuriannoksesta' niin ajattelin alkuun kertoa, että olen ollut vähän pahvipää. Lupauduin tekemään Surreyn UCAS fairin (edustamaan Glasgown yliopistoa niillä messuilla) maaliskuun puolivälissä sen kummemmin katsomatta mille viikonpäiville ne kaksi messupäivää osuu. Äsken sain tämän kevään ainoan kurssini proffalta, joka sattui myös olemaan lopputyöni ohjaaja, sähköpostia jossa hän kyseli miten saisi minut lahjottua esittelemään lopputyöni viimeisen viikon seminaarissa, lopputyön aiheeni kun liittyy tähän kurssiin. Sitten Marikalla välähti, että viimeisen viikon seminaari on juurikin silloin kun olen siellä UCAS fairissa töissä..upsista. Kieli poskessa sitten äsken runoilin jonkinlaisen vastauksen, katsellaan mitä sieltä tulee takaisin. Musta selkeesti tulisi loistava akateemikko koska oon aina välillä niin pihalla (ja Dr. Marika H kuullostaa aika hyvältä).
Mutta niin se Kelvingrove Art Gallery and Museum. Tämä jokseenkin mahtipontinen rakennus sijaitsee Glasgown yliopiston päärakennuksen takana, Kelvingrove puiston kupeessa, Kelvin joen lähellä. Paljon Kelviniä. Sisäänpääsy on nolla puntaa, joten sinne voi vaeltaa hetken mielijohteesta vaan pyörimään, niinkuin me tällä kertaa tehtiin.
Kelvingrovesta löytyy kaikkea Glasgown historiasta ja täytetyistä eläimistä Egypti osastoon. Tällä kertaa me kuitenkin pyörittiin lähinnä ihmettelemässä sotahistorian ja konfliktien osastoa. Ei ehkä yllätys, kun ottaa huomioon että molemmat kirjoitettiin lopputyömme aiheesta joka liittyi kansainväliseen konfliktiin.
Oma kestosuosikkini on kuitenkin tässä:
Katosta roikkuvat ilmeilevät päät. 
Käytiin tällä kertaa myös katsastamassa vähän maalauksia. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki jos tunnistatte kenen kahden taiteilijan teokset ovat seuraavissa kuvissa:
Arvauksia?

Ensi viikolla muuten alkaa tämän kevään matkailut. Kyseessä tosin on vain parin päivän reissu Belfastiin ja sekin 'työn' merkeissä, mutta on mulla yksi täysin vapaa iltapäivä/ilta siellä joten se lasketaan. Belfastin jälkeen alkaakin sitten aika säännöllinen matkustuskausi, jota tietenkin odotan suurella innolla. Saatte kuulla innostuksestani varmaan vielä monta kertaa ennenkuin kesä alkaa..teitä on varoitettu!

1.3.2013

life after dissertation

Hei hei heii, olen vielä elossa! En ole hetkeen päivittänyt blogia, koska olen ollut liian kiireinen tehdessäni 'en mitään'.  Aivan, se pirun dissertation palautettiin maanantaina..
Ja nyt se on ohi! Olen erittäin helpottunut ja onnellinen siitä, että sitä ei tarvitse enää stressata. Suunnattiin porukalla heti iltapäivästä toisen unionin baariin juhlimaan tätä saavutusta, ja suunnilleen kaikki simahdettiin jo ennen kasia. Kävi väsyttämään ja tuli nälkä. 
Maanantain jälkeen olen nauttinut kaikista pienistäkin jutuista täysin rinnoin. Tiistaina suunnattiin puistoon kävelylle nauttimaan auringonpaisteesta. Kelvingrove art galleryn kohdalla päätettiin vaan spontaanisti mennä sisään hakemaan annos kulttuuria. Itse olin innoissani jo siitä faktasta, että pystyin tekemään näin ilman huonoa omaatuntoa ('kun pitäisi mennä kotiin opiskelemaan').
Eilen oli vuorossa mukava pitkä lounashetki kaverin kanssa. Matkalla lounaalta kirjastoon (etsimään paria artikkelia) törmäsin taas tuttuihin jotka nappasivat mukaansa pubiin drinksulle. Ja sekin oli aivan upeaa taas siitä syystä, että pystyin nauttimaan raneista, juomasta ja hauskasta seurasta ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa.
Tänään olen selvinnyt parikin kertaa salille, siivonnut huoneeni ja tyytyväisenä tutkiskellut tuntikausia Lontoon ja Kuala Lumpurin hotelleja. Niin ja näytellyt potilasta lääkkiksen käytännönkokeisiin opiskelevalle kämppikselleni; toissapäivänä olin paniikkihäiriöistä kärsivä vanhempi nainen ja tänään pahoista nivelkivuista kärsivä mies.

Joku voisi siis sanoa, että en ole tehnyt yhtään mitään mielenkiintoista mutta itselle tämä kaikki on nyt jotain aivan 'uutta ja ihanaa'. Viimeksi olen päässyt tekemään jotain näin stressi vapaasti VIIME KESÄNÄ! Voitte siis odottaa taas pian säännöllisiä blogipostauksia joiden aiheena EI ole opiskelu.


23.2.2013

'Look at this Instagram'

Dissertation loppurutistus meneillään, mutta ajattelin pikaiseen käydä piipahtamassa täällä jakamassa yhden videon. Katsottiin se kaverin kanssa joku aika sitten ja naurettiin aika makeasti, koska nuo sanat osuu yleisesti vaan niin nappiin. Enkä muuten mitenkään 'tuomitse' instagrammin käyttäjiä, itsellänikin on sellainen; josta löytyy parikin ruokakuvaa ja lo-fi filtterin käyttöä :D

Klikkaa tästä! Pahoitteluni, sain laitettua youtubeen vain linkin tällä kertaa; sekä blogger että meidän netti ovat olleet tänään täysin mua vastaan.

Videon katsottuani päädyin myös tarkastelemaan mitä kaikkea omastakin puhelimesta löytyy (ja kiitos kirjastossa jumittamisen, sieltä löytyy vaikka mitä!):

'And these are my finger nails..'
..jotka ovat todella 'kauniissa' kunnossa. Kuvan perusteella voisi myös taas alkaa käyttämään käsirasvaa.

'Everyone loot at my feet'...

'It's such a thrill to add a filter, lo-fi, lo-fi'...

Look at this coffee foam'..

'Sometimes I just wanna browse, a hundred thousand pics of clouds'

Ja loppuun vielä mestariotos Fraser buildingissa myytävästä jogurtista!

Mitähän tähän sanoisi..Hyvää viikonloppua kaikille!


22.2.2013

Haasteen aika

Sain jokunen aika sitten Lizalta haasteen johon ajattelin nyt tässä välissä vastata! Haasteen ideahan on löytää uusia pienempiä (alle 200 seuraajan) blogeja. Jokaisen haastetun täytyy ensin kertoa itsestään 11 asiaa, jonka jälkeen tulee vastata haastajan 11 kysymykseen. Seuraavaksi pääset keksimään 11 kysymystä ja haastamaan 11 pientä blogia vastaamaan kysymyksiisi (muista kertoa heille haasteesta!;)). Ei takaisin haastamista!
1. Olen aina ollut suhteellisen hyvä koulussa, mutta ennen yliopiston toista vuotta en ikinä vaivautunut opiskelemaan kunnolla, koska tiesin että saan joka tapauksessa ihan ok arvosanoja. Yliopistossa päätin sitten ottaa selville mihin rahkeet riittävät, jos otan opiskelun tosissani enkä tyydy vaan tekemään vähän sinne päin, ja aika hyvin on vielä toistaiseksi mennyt.

2. Tajusin jo aika nuorena, että minun on turha yrittää olla millään tavalla 'cool', koska tekisin kuitenkin parin minuutin päästä jotain todella 'dorkaa'. 

3. Olen todella huono valokuvattava, päädyn useimmiten näyttämään kuvissa aika kamalalta ja ensimmäinen reaktioni kameran nähdessäni on juosta kiljuen pois paikalta. Rakastan kuitenkin itse ottaa valokuvia kaikesta.

4. Elin ensimmäiset 1,5 vuotta yliopistossa aika lailla valmisruualla, subway patongeilla, nuudeleilla ja doritos naksuilla. Toisen vuoden lopussa innostuin kokkaamisesta ja juoksemisesta, kolmannen vuoden alussa olin kuutisen kiloa hoikempi. Mistä lie johtuikaan..

5. Jatketaan ruuasta kun siihen päästiin. Söin yhdessä vaiheessa todella paljon kanaruokia ja lihaa yleensäkin, nyt en pysty koskemaan kanaan lähes ollenkaan ja muutenkin liha meinaa tökkiä (paitsi kunnon laatupihvi silloin tällöin). Sen sijaan syön isoja määriä kasviksia ja kaikenlaisia mereneläviä.

6. Voisin viettää kaikki lomani matkustellen ympäri maailmaa. Lentojen ostaminen ja majoituksen varaaminen saa mut aina mielettömän hyvälle tuulelle!Tietyt kohteet löytyy listani kärkipäästä, mutta en tiedä onko maailmassa mitään paikkaa jonne en ehdottomasti haluaisi mennä. Ennenkuin vanhemmat ja mummi putoaa tuolilta niin voin tarkentaa, että tällä hetkellä suunnitelmissa ei ole lähteä mihinkään kovin vaaralliseen paikkaan.

7. Olen hävettävän usein myöhässä mikä yleensä johtuu siitä että en joko löydä avaintani, lompakkoani tai puhelintani..tai olen aluksi lähtenyt kotoa ilman niitä. Onneksi aika moni kavereistani on myös usein myöhässä, joten heillä ei ole kauheasti varaa valittaa. Tavoite olisi kuitenkin tulevaisuudessa olla vähemmän myöhässä.

8. Näin 'vanhemmalla' iällä olen todennut, että pikkuveljeni kanssa tappelu (niin henkinen kuin fyysinenkin rähinöinti) on kehittänyt hyödyllisiä taitoja, ja ainakin osaan pitää puoleni jos ei muuta. Huippua kun on sisaruksia! Veljestäni puheenollen, poikaystäväni mielestä hänen kuulemansa paras keskustelu meidän välillä meni näin; veljeni: lähde Marika mun kanssa kebabille, minä: taidan jättää tällä kertaa välistä, ei tee mieli, veljeni: läski! :D

9. Tykkään tarkkailla ihmisiä; eleitä, vaatteita, äänensävyä jne. Jos meillä on joku kiihkeä keskustelu kaveriporukassa menossa niin tykkään aika usein jättäytyä taka-alalle tarkkailemaan (ainakin hetkeksi) muita. Metrossa taas tykkään tarkkailla mm. ihmisten kenkiä jne. Tiedättekö kun joskus on vaikka pieni reikä sukkahousuissa ja kaverit yrittää uskotella ettei sitä kukaan huomaa? Väärin! 

10.Kamalin työkokemukseni oli kun olin pari (liian pitkää) päivää joulusesongin apulaisena pesulassa joka pesi mm. sairaaloiden ja vanhainkotien pyykkiä. Mut laitettiin sinne likapyykkipuolelle jossa likaiset (täynnä oksennusta, ulostetta jne) vaatteet piti kovaa vauhtia heitellä oikeisiin säkkeihin. Olen todella todella herkkä hajuille ja en vieläkään voi uskoa että selvisin niistä parista päivästä oksentamatta. Toisena päivänä keksin laittaa käteen paljon hajuvettä ja joka kerta kun haju kävi liian pahaksi niin haistelin hetken sitä hajuvettä. Toimi! Ehdottomasti pakko ihailla niitä jotka pystyvät tekemään sitä työkseen, itse en pystyisi.

11. Värjäsin viime vuonna hiukseni punaisiksi ja oikeasti tykkäsin siitä väristä kovasti. Ainoa ongelma oli, ettei väri pysynyt hiuksissani pitkään kivana joten siirryin aikan nopeasti takaisin vaaleisiin hiuksiin. Ehkä vielä joskus uudestaan.
1. Jos saisit valita vapaasti, missä haluaisit asua ja miksi?
Paha..sanoisin varmaan Lontoo tai New York. Lontoo, koska tykkään asua Briteissä, se on yksi suosikkikaupungeistani ja voisin kuvitella asuvani siellä vuosia. New York, koska haluaisin kokea miltä tuntuu asua siellä ainakin vähän aikaa.

2. Ystävystytkö helposti uusien ihmisten kanssa?
Olen aika sosiaalinen ja tykkään useimmiten jutella uusien ihmisten kanssa. Paljon kuitenkin riippuu siitä tuntuuko minusta siltä että meillä 'synkkaa'.

3. Mikä oli lempisatusi pienenä?
Nyt on myönnettävä, että en muista! Tiedän, että Aladdin oli ehdottomasti yksi suosikkielokuvista mutta mutta..äiti?!

4. Mikä on lempikarkkisi?
En oikeastaan syö karkkia..mutta varmaan turkinpippuri!

5. Jos ulkomaalainen ystäväsi olisi tulossa ensimmäistä kertaa kylään kotikaupunkiisi, mitkä kolme paikkaa haluaisit ehdottomasti näyttää hänelle?
Ööh..ensinnäkin silloin pitäisi olla kesä. Luultavasti satamaan jätskille/siiderille ja hyppyrimäen huipulle ihmettelemään maisemia. Kolmanneksi veisin hänet junalla Helsinkiin (Suomenlinnaan piknikille!).
6. Jos sinun pitäisi opetella jokin uusi kieli, mikä se olisi?
Ehdottomasti arabia tai venäjä! Ensin voisin kuitenkin kerrata ranskaa ja ruotsia..

7. Mitä sinulle uutta harrastusta haluaisit ehdottomasti kokeilla?
Strapetsia, surffausta ja sukeltamista! Jos jään ensi vuodeksi vielä Glasgowhun niin osallistun ehdottomasti sille aikaisemmin mainitsemalleni strapetsin aloittelija-kurssille.

8. Millaisia blogeja tykkäät lukea?
Vähän kaikenlaisia. Eniten tykkään blogeista joissa on jotain omaperäistä tai hauskaa sekä sopiva sekoitus arkipäivää, matkustelua ja muuta kivaa. Tykkään joistain muotiblogeista, mutta en yleensä viihdy pitkään niiden parissa jotka ovat täynnä mainoksia ja asukuvia jotka koostuvat lähinnä vain vuittonin peruskuosi laukuista ja huiveista tjv. Blogin ulkoasu ja päivitystiheys vaikuttaa myös paljon.

9. Oletko ikinä käynyt tai haluaisitko käydä Venäjällä?
En ole käynyt, mutta ehdottomasti haluan päästä käymään. Pietari on jo pitkään keikkunut matkasuunnitelmien kärkipäässä.

10. Mitkä viisi asiaa edustavat suomalaisuutta sinulle?
Tämä on yllättävän hankala..ruisleipä, puhdas luonto, sisu, urheilu (varsinkin jääkiekko!) ja  monta muuta.

11.Jos sinun pitäisi osallistua johonkin tosi tv-ohjelmaan, mihin formattiin ilmottautuisit mukaan?
Hyvä kysymys!En ole mikään tosi tv-ohjelmien fani enkä näe että ikinä oikeasti lähtisin niistä mihinkään mukaan. Jos joku kuitenkin pitää valita niin sanoisin the Apprentice UK (brittien diili).
My 11 questions:
1. Mikä on unelmiesi ammatti?
2.Huonoin matkamuistosi? Mitä tapahtui ja missä?
3.Jos voisit sormia näpäyttämällä muuttaa yhden asian maailmassa, mikä se olisi ja miksi?
4.Mikä on paras lukemasi kirja (täällä kaipaillaan suosituksia)?
5.Brittiaksentti vai Jenkkiaksentti?
6.Mistä pidät itsessäsi eniten?
7.Mitä teet ensimmäisenä kun tulet töistä/koulusta kotiin?
8.Minne aiot matkustaa seuraavaksi?
9.Ketä ihailet?
10. Jos sinun pitäisi näytellä jossain saippuasarjassa minkä valitsisit?
11. Viisi asiaa joita kaipaat Suomesta eniten ollessasi ulkomailla?

Haastan ihanan Jennan Bangkokissa vastailemaan kysymyksiin. Muuten en valitettavasti ehdi käymään lukemiani blogeja läpi ja haastelemaan (dissertation 'zen-tila' on viime päivinä vaihtunut 'break-downiin'), joten haastan kaikki jotka lukevat tämän eivätkä vielä ole kyseistä haastetta saaneet ottamaan sen tästä vastaan! Tulethan linkkaamaan blogisi kommentti-osioon sen tehtyäsi :)

20.2.2013

Itsenäinen Skotlanti

Osa teistä varmasti tietää, että Skotlannissa pidetään syksyllä 2014 kansanäänestys (referendum) Skotlannin itsenäisyydestä. Kysymys tulee olemaan 'Do you agree that Scotland should be an independent country?' eli karkeasti suomennettuna 'oletko samaa mieltä siitä että Skotlannin tulisi olla itsenäinen maa?'. Ja vastausvaihtoehdot ovat tietenkin Kyllä tai Ei. Äänestysoikeus on kaikilla, joilla on rekisteröity äänestysoikeus Skotlannin paikallis-ja parlamenttivaaleissa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jos asun täällä vielä syksyllä 2014 niin minullakin on oikeus äänestää Skotlannin itsenäisyydestä. En tosin tiedä äänestäisinkö. Suunnitelmissa ei ainakaan tällä hetkellä ole jäädä Skotlantiin töihin niin olisiko se sitten ok vaan äänestää näinkin isossa kysymyksessä juuri ennenkuin muuttaa pois? Enkä yhtään tiedä mitä edes äänestäisin.
Koska ainakin osalla teistä on varmaankin Skotlannin historia vähän ruosteessa niin kerrataan pikaisesti miten tähän tilanteeseen on päädytty. Skotlantihan ei ihan alunperin ollut osa Isoa-Britanniaa/Englantia vaan heillä oli ihan omat kunkut ja kuningattaretkin. Kaikenlaisten vaiheiden; braveheart taisteluiden ja kaikennäköisten ongelmien jälkeen Skotlannista tuli osa Britanniaa vuonna 1707 (Act of Union!). Skotlanti sai pitää oman kirkkonsa, lakinsa ja koulutussysteemin. Nationalisteille tämä on vieläkin paha vuosi. Skotlannille Imperiumin vuodet meni suhteellisen putkeen. Glasgow esimerkiksi oli 'the second city of the Empire' ja Amerikasta tulevan tupakin keskus. Skotlannista kävi aikamoinen ihmiskato Amerikkaan, ja 1900 luvun paikkeilla tänne saapui iso joukko irlantilaisia (joita kohtaan joillain Glasgowlaisilla on vieläkin selkeät patoutumat, ja tietenkin legendaaristen Celticin ja Rangersin juuret löytyy tästä). Idea itsenäisestä Skotlannista välähteli jossain määrin siellä täällä 1900-luvulla ja sai uutta puhtia varsinkin Thatcherin aikoihin. Skotit eivät juurikaan äänestäneet konservatiiveja (eivätkä muuten äänestä vieläkään), mutta silti saivat 'ilokseen' Thatcherin useammaksi vuodeksi pääministeriksi. 90- luvun loppu oli devolutionin aikaa; Skotlanti sai oman hallituksen ja oikeuden päättää mm. terveydenhuollosta. Joidenkin mielestä Skotlanti on nyt täydellisessä tilanteessa, tai että itsenäisyyden sijaan SNP:n pitäisi vaan yrittää ajaa lisää oikeuksia ja devolutionia (vallan jakoa). Joidenkin mielestä taas itsenäisyys on se ainoa ja oikea veto.
Tällä hetkellä kukaan ei oikein osaa varmasti sanoa kumpi puoli on voitolla, koska siitä ei ole mitään tuoreita tilastoja. SNP (Skotlannin nationalistinen puolue) voitti reilusti viimeisimmät Skotlannin parlamenttivaalit ja yksi heidän lupauksistaan kampanjassa oli Skotlannin itsenäisyyden ajaminen. Opin kuitenkin viime vuoden nationalismi kurssilla taulukoita katselemalla ja Skotlannin nationalismista lukemalla, että tämä ei suinkaan välttämättä tarkoita että SNP:tä äänestäneet olisivat tehneet sen koska ovat samaa mieltä itsenäisyydestä. 

Skotlannin mahdollinen itsenäisyys herättää useita (näin politiikan opiskelijan mielestä) mielenkiintoisia kysymyksiä. Miten käy Skotlannin EU-jäsenyyden? Missä asioissa Skotlanti aikoo jatkaa läheistä yhteistyötä Britannian kanssa ja missä lähteä täysin eri poluille? Miten jaetaan valtion velka, armeija ja ydinaseet (ydinasesukellusveneistä ainakin osa on muuten ihan Glasgown lähellä)? Mitä taloudellisia vaikutuksia tällä tulee olemaan Skotlannille? Ja mites muuten Ison-Britannian lippu; Skotlannin lippu muodostaa siitä osan? Aika moni vastauksista näihin kysymyksiin on ihan täyttä spekulointia ja melkein *piip* jauhantaa. Kukaan ei oikeasti voi varmasti sanoa mitään, koska mitään vastaavaa ei ole aikaisemmin tapahtunut. 
Meidän yliopisto on nyt jonkin aikaa järjestänyt seminaareja liittyen Skotlannin itsenäisyyteen. Maaliskuun seminaari Skotlannin mahdollisesti ulkopolitiikasta kun on jo ilmeisesti täynnä(!) niin varasin itselleni paikan huomisesta tilaisuudesta, jossa käsitellään itsenäisyyteen liittyviä taloudellisia kysymyksiä. Ihan mielenkiintoista mennä kuuntelemaan mitä siellä spekuloidaan.

Yliopistolla järjestetään huomenna myös 'mock-äänestys', jossa Glasgown opiskelijat äänestävät Skotlannin itsenäisyydestä. Viime päivinä kampuksella on näkynyt kaikennäköisiä julisteita ja kampanjointi sloganeja, ja lisäksi tietenkin niitä heppuja jotka ovat halunneet tulla juttelemaan ja saada sinut äänestämään joko kyllä tai ei. Asian tiimoilta on myös järkkäilty väittelyitä, ja vähän harmittaa etten ole mennyt kuuntelemaan yhtäkään. Pääosin olen missannut nämä ihan täysin kun olen vaan vääntänyt kirjastossa dissertationia, mutta ajattelin  ihan uteliaisuuttani kiinnittää asiaan vähän enemmän huomiota seuraavat pari päivää ja ehkä käyn huomenna jopa 'äänestämässä'. Asiasta voi lukea lisää mm. täältä ja tapahtuman facebook sivua voi käydä stalkkaamassa täällä.


Lisää aiheeseen liittyen löytyy mm. BBC sivuilta: http://www.bbc.co.uk/news/uk-scotland-scotland-politics-19942638


19.2.2013

..ja aurinko paistoi!

Tänään paistoi lämmittävä aurinko siniseltä taivaalta KOKO päivän! Ihan mieletöntä kuinka yksi aurinkoinen päivä voikin piristää niin paljon (vaikka vietinkin suurimman osan päivästä kirjastossa). Mikä teki tästä aurinkoisesta ja suhteellisen lämpimästä päivästä vielä upeamman oli se, että viitisen päivää sitten yliopistolle lähtiessä odotti tälläinen näky:
Onneksi Glasgown säähän voi aina luottaa; se ei ikinä pysy kauaa samana! Päätettiin nauttia tällä kertaa meidän hieman epäterveellinen lounas ulkona auringonpaisteessa.
Täytyy ensiviikolla taas hieman muutta ruokavaliota takaisin terveellisempään suuntaan, mutta nyt on pääasia että saa jotain mahan täytettä.
Melkein joka päivä viime aikoina olen muuten vaan vetänyt kaikki hiukset kiinni. Mitä vähemmän ne häiritsee opiskelua niin sitä parempi. Vähän kuin olisi ollut yksi todella pitkä huono tukkapäivä. Kun dissertation on ohi niin voisin ehkä myös yrittää taas vähän panostaa siihen minkä näköisenä poistun kotoa, nyt kun hiusten kasvatus operaatiokin on mukavasti edistynyt..#lifeafterdissertation #girlproblems
Yleensä pahin häiriö opiskelulle on kaverit tai netissä surffailu. Tällä kertaa se ei ollut kumpikaan, vaan aivan mielettömän upea auringonlasku. Tuijottelin vain musiikkia kuunnellen pitkän aikaa kaihoistasti 10 kerroksen isoista ikkunoista ulos. Jos valot olisi sammutettu niin olisi varmasti saanut upeita kuvia..
Varsinkin nuo parissa viimeisessä kuvassa näkyvät lonkeromaiset pilvet näytti kiehtovilta. Vähän kuin pari lentävää mustekalaa..
Vähitellen kaverit suuntasi kotiin ja tuli pimeää ja minä vaan jatkoin kirjastossa opiskelua. Ehkä ihan vähän alkoi yhdeksän maissa hajottamaan.
Nyt joku fiksu siellä miettii, että jos olisin koko ajan keskittynyt opiskeluun niin olisin päässyt kotiin aikaisemmin. Ehkä, mutta sitten olisi ihana auringonlasku mennyt täysin ohi. Nämä ovat niitä pieniä asioita joista pitää osata nauttia. Vai mitä?

Kympin maissa annoin itselleni vihdoin luvan lähteä kotiin. Kaikesta opiskelusta huolimatta onnistuin kuitenkin nauttimaan auringosta sen verran, että nenänpää ja poskipäät on mukavasti punaiset. Pitää ilmeisesti siis alkaa käyttämään aurinkorasvaa jo helmikuussa..Skotlannissa.


17.2.2013

Quotes for Sunday

Pääsin tänään vihdoin käymään kampaajalla ja nyt on dissertationin editointi loppuillan kovassa vauhdissa, joten kiirettä pitää. Olen taas viikkojen mittaan poiminut pinterestistä kaikkea kivaa ja ajattelin pikaisesti tehdä jatkopostauksen aikaisemmalle 'quotes for Sunday' postaukselle. Näistä aika moni liittyy hymyilyyn ja nauramiseen, joka on ollut oma tämän viikon teema. En tiedä miksi (enkä myöskään valita), mutta olen ollut koko viikon kaikesta kiireestä huolimatta täysin stressi vapaa, todella hyvällä tuulella ja erittäin nauravainen. On sellainen mukava stressitön 'oma itseni' olo. Toivottavasti tämä jatkuu vielä ensi viikollakin.


Lisäsin muuten oikeaan sivupalkkiin instagram nimeni (fresh_pineapple). Nimi on hieman blääh, mutta kaverini hengitti eräs aamu niskaan kunnes otin instagrammin käyttöön, kaikki kokeilemani nimet oli jo käytössä ja satuin siinä samalla juomaan aamu smoothieta tuoreista ananaksista..siitä se nimi sitten tuli ja loput on historiaa. Tai ei. 
Olen nyt vähitellen alkanut postailemaan useammin sinne kuvia ja nyt kevään mittaan sieltä varmasti löytyy useampikin otos lomamatkoilta!

16.2.2013

'Congratulations, your offer from the University of Glasgow..'

Glasgow:lla kesti kokonaiset pari työpäivää lähettää paikkatarjous hakemaani maisteri-ohjelmaan, European Politics and Law (MSc). Sanoisin, että erittäin tehokasta toimintaa, varsinkin kun molemmat suosituksetkaan eivät olleet vielä ehtineet perille. Veikkaisin, että tähän taitaa aika paljon vaikuttaa se, että olen nykyinen opiskelija joten suosituksetkin oli Glasgowsta. Olen tästä offerista erittäin tyytyväinen, mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin en kuitenkaan yllättynyt vaikka sellainen pieni 'eihän sitä koskaan tiedä' varaus kuitenkin koputti päässä. Juttelin viime syksynä parin luennoitsijan kanssa, jotka totesivat että on todella ihme jos haen enkä saa offeria. Lisäksi arvosanavaatimuksena oli se perus 2.1, ja tällä hetkellä näyttäisi että sieltä tulee 1st (vaikka se nyt ehtii tässä vielä muuttua moneen kertaan). Joka tapauksessa, täytyy epäonnistua todella ruhtinaallisesti jotta en saisi tuota vaadittua 2.1 arvosanaa, koska keskiarvo C3 tältä vuodelta riittää vielä siihen että kokonaisarvosanaksi tulee 2.1. Enkä mä nyt niiin pahasti voi enää sössiä..kait. 
Voi olla etten nyt edes vaivaudu hakemaan minnekään muualle. Glasgown kurssisisältö nappaa erityisen hyvin, samoin kun lukuvuosimaksu joka on moniin muihin katsomiini maistereihin verrattuna pikku pennosia. Ohjelmaan kuuluu myös osittain sponssattu 'luokkaretki' Brysseliin. Tykkään Glasgowsta myös kaupunkina, joten tämä ei ole lainkaan huono vaihtoehto.
Lisäksi, vaikka en missään vaiheessa olekaan perustanut suunnitelmiani siihen mitä ystäväni tekevät niin se, että yksi parhaimmista ystävistäni on lähes varmasti jäämässä tänne vielä vuodeksi ja pari muutakin on täällä vielä ensi vuonna, tekee Glasgowsta entistä houkuttelevamman vaihtoehdon. 

Katsellaan nyt mitä vielä saan päähäni, mutta ihana tietää että ainakin yksi offeri on takataskussa. Ja vielä paikkaan, jossa voisin ihan mielelläni viettää lisävuoden opiskellen.

15.2.2013

Iltakävelyllä Edinburghissa

Viime viikonloppuna käytiin Edinburghissa katsomassa neljän hengen porukalla rugbya ja matsin päätteeksi käveltiin Murrayfieldin areenalta Edinburghin keskustaan. Edinburgh on erittäin nätti ja kivan oloinen kaupunki (nätimpi kuin Glasgow, pakko myöntää), jossa on aina mukava kävellä vaan ympäriinsä ilman sen kummempaa päämäärää. Muut keskittyi juttelemaan pelistä ja etsimään lähintä ruokapaikkaa, minä sen sijaan hypin puhelimeni kanssa ympäriinsä napsimassa kuvia. Voi vitsi kun saisi ostettua kunnon kameran! Kuitenkin, tässä teille vähän puhelimen antia tästä kävelystä;
Ensimmäistä kertaa muistin kunnolla katsoa paljon meno-paluu junalla Glasgowsta Edinburghiin maksaa, £12,6! Ei paha hinta ollenkaan, voisi yrittää keväällä mennä vielä ainakin pari kertaa piipahtamassa siellä päin. Edinburgh oli yhdessä vaiheessa yksi vaihtoehto ensi vuoden maisteria varten, mutta ne lukuvuosimaksut sai mut haukkomaan henkeä joten..eii.