Kiireinen etana

Olen viime aikoina laiminlyönyt blogiani aika pahasti. Tähän on monta enemmän tai vähemmän hyvää syytä, joista eniten vaikuttavat kova kiire ja inspiraation puute. Ehkä vähän surullista (mutta totta) on, että elämäni pyörii tällä hetkellä täysin opiskelujen ja hitaasti(mutta toivottavasti varmasti) toipuvan nilkkani ympärillä. Kumpikaan ei välttämättä kuulu niihin kaikista mielenkiintoisimpiin aiheisiin joista lukea mutta koska tiedän, että jotkut kaverit ja sukulaiset haluavat kuitenkin tietää mitä olen puuhannut niin here we go.

Palasin tällä viikolla yliopistolle, ensimmäisen kerran sitten marraskuun puolenvälin. Kampus on kohtalaisen lähellä, mutta sijaitsee mäen päällä joten en lähtenyt kokeilemaan onneani 'kävelyn' suhteen vaan tilasin suosiolla taksin. Kuski sattui olemaan sama mukava heppu joka ajoi mut joulukuussa lentokentälle!Yliopistolla poimin talteen viime jakson viimeiset esseet (ne kolme jotka kirjoitin leikkauksen jälkeen parissa viikossa), joista tuli paremmat tulokset kuin osasin odottaa; kaksi A:ta ja B (olisihan ne kaikki tietysti voinut olla A:ta..). Käytiin yliopistolla syömässä; mähän en selviä moisesta lainkaan yksin, yritä siinä kantaa jotain kun tarvitsee molemmat kädet kepeillä kävelyyn. Seuravaaksi suuntasin ensimmäiseen Private security seminaariin aiheesta 'What is Security' (nää on näitä 'riippuu miten sen määrittelee' jaari jaari juttuja). Päivän päätteeksi sain ihmeellisen päähänpiston ja 'kävelin' kotiin. Kesti tuplasti se aika mikä normaalisti menee, mutta olin erittäin ylpeä itsestäni.

Torstaina oli taas koulupäivä ja onnekseni huomasin että kaikki kurssit vaikuttaa tosi hyviltä. Osasin jopa molemmissa torstain seminaareissa sanoa jotain. Meidän Inequality/development heppu on kyllä aika mieletön; italialainen kovalla aksentilla joka hyppii ympäri luokkaa ja huitoo joka suuntaan. Ainakin pysyy hereillä, seminaari päättyy nimittäin aina vasta ilta seitsemältä!

Fysioterapiakin alkoi tällä viikolla ja kuten arvata saattaa, se on aika kivuliasta. Onneksi fysioterapeutti on kuitenkin supermukava opiskelija poitsu jonka kanssa on kiva jutella samalla kun se vääntelee mun nilkkaa joka suuntaan. Tavoitteena olisi saada liikerata ennalleen mahdollisimman pian, koska sitä ennen ei voi alkaa voimistamaan jalan lihaksia, joka taas tarkoittaa että ei kävelyä ilman keppejä. Edistystä on kuitenkin tapahtunut jo viikossa ja pystyin eilen jopa seisomaan hetken pelkästään vaurioituneella jalallani!

Ei voi muuta sanoa kuin kiitos Skotlannin mahtava NHS, joka on tarjonnut kaiken tämän 'ilon' ilmaiseksi (sairaalareissu, leikkaus, röntgenit, fysioterapia, lääkkeet). Olisi muuten saattanut verottaa kukkaroa aika ikävästi. Kiitos myös Tescon kotiinkuljetukselle, pystyn sentään nyt 'shoppailemaan' ruokani itse. Ja lopuksi kiitos itselleni siitä, että säästin vanhat tennarini. Muuten ei olisi jalkaan mahtuvia kenkiä..

Osaatteko muuten arvata kuvan perusteella kumpi on murtunut jalka?