Sivut

16.10.2012

Hyvää ruokaa; paahdetut potut

Minulta toivottiin reseptipostauksia (jos jollain tulee mieleen jotain muita toiveita sen suhteen mitä tänne kirjoittelen niin kertokaa!), ja olen myös kirjoittanut viime aikoina niin paljon ruuasta että tämä sopii hyvin teemaan.

Olen yksi niistä onnettomista nuorista, jotka ovat kouluperunoiden vakavasti traumatisoimina karttaneet perunaa kuin ruttoa. Täällä olen kuitenkin vähitellen taas suostunut syömään pottua, jos tarjolla on myös ollut jotain hyvää kastiketta. Peruna on kuitenkin aika halpaa ja sopivasti täyttävää, joten päätin muuttaa asennetta ja etsiä reseptejä joissa peruna maistuisi hyvin minullekin. Olenkin jo löytänyt pari ja tässä niistä ehkä yksinkertaisin ja helpoin; paahdetut potut. 


Tarvitset:

Perunoita
Oreganoa
Valkosipulia
Chilihiutaleita
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä
Vettä

Olen tunnetusti huono antamaan tarkkoja määriä tai mittoja, koska itse kokkaan hyvin 'mututuntumalla'. Tykkään muunnella reseptejä ja keksiä mikä sopisi minkäkin kanssa. Perunoita tarvitset luonnollisesti sen mukaan kuinka paljon haluat tehdä. Tällä kertaa käytin 4 isohkoa perunaa ja siitä riittää kahteen annokseen.

1. Pese, kuori ja viipaloi perunat. Laita ne sopivaan uunivuokaan.

2. Lisää mausteet. Itse rakastan mahdollisimman hyvin ja vahvasti maustettua, hieman tulista ruokaa. Paras vinkki on laittaa mausteita sen mukaan kuin itse tietää että tykkää. Jos olet vahvojen makujen ystävä, laita reilusti, jos vihaat valkosipulia, jätä se pois. Hyvin loogista. Tässä reseptissä ei muuten tunneta käsitettä 'liian paljon valkosipulia'.
3. Lisää joukkoon loraus oliiviöljyä ja n. puoli kuppia vettä. Sen jälkeen sekoita (puhtain) käsin ja laita 200 asteiseen uuniin.
4. Anna perunoiden olla uunissa n.40 minuuttia, jonka jälkeen käy kääntelemässä niitä ja lisää tarvittaessa vielä hieman vettä. Anna olla vielä 30-40 minuuttia, jonka jälkeen herkulliset perunat ovat valmiita!

Näiden perunoiden seuraksi sopii loistavasti esimerkiksi. pihvi, vihannekset tai vaikka jonkinlainen salaatti. Itse paistoin tällä kertaa chestnut sieniä ja kevätsipulia tipassa soijakastiketta, ja lisäsin lopuksi sekaan kasan tuoretta pinaattia.
Lisäsin lautasen reunalle vielä feta-juustoa ja kirsikkatomaattia. Herkkua!

Edit. I forgot the English summary, sorry! I have a very good but a short memory with these things.However, I'm one of those poor people who were badly traumatised by school potatoes. Lately, I've been trying to get over this trauma and find recipes where potatoes would actually taste delicious and this is one of them. It's easy and simple so even if you can't cook you should be able to make these lovely roasted potatoes. So, you'll naturally need potatoes. I used 4 big ones for this and it was enough for two meals. You'll also need oregano, garlic, chilliflakes, salt, pepper, olive oil and water. 
1. Peel and cut potatoes, and put them into a suitable oven 'pan'.
2. Add garlic (I recommend using at least 3 garlic gloves, the more the better) and other spices. The more spices you add the better, trust me.
3. Pour in some olive oil and about half a cup of water. Mix it with your (clean!) hands. 
4. Put into oven (200C) for around 40 mins. Mix them again (this time I don't recommend using your hands), maybe add bit of salt and pepper. Also, you usually need to pour in bit more water. Put them back in for another 30-40 mins. If they burn a bit and get a nice dark brown colour, that's fine. But don't let them turn black!
5. Doone! You can have them with veggies, steak, salad or anything you come up with. This time I had them with   chestnut mushroom, spring onion and spinach mix, and also with few slices of feta cheese and cherry tomatoes.


4 kommenttia:

  1. Helpottava kuulla, etten ole ainoa kyseisestä traumasta kärsivä!! En ymmärrä, miten jotkut voivat sanoa rakastavansa perunaa, kun itselle tulee mieleen vain koulun kumiperunat... :/ (uudet perunat tietenkin asia erikseen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, oon pitkään aina vaan nyrpistellyt nenääni jo kuullessani sanan peruna. Onneksi oon nyt kuitenkin keksinyt, että perunastakin voi tehdä hyvää..

      Poista
  2. hyviä perunoita, suosittelen jos haluaa vaihtelua perinteisiin ranskalaisiin-,keitettyihin-,
    ym.perunoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Eikö olekin aivan loistavia!Ja vielä tosi helppo ja simppeli tehdä.

      Poista