Sivut

19.12.2012

Ihana kamala opiskelu

Ensimmäistä kertaa yliopiston aikana joudun oikeasti tekemään kouluhommia lomallakin mikä hieman himmentää Suomessa lomailun iloa, ja joululomaa yleensäkin koska se ei varsinaisesti nyt tunnu lomalta. Vieressä kohoaa pino kansioita ja artikkeleita, joista pitäisi loman loppuun mennessä loihtia kandin työn (dissertation) ensimmäinen versio. Tämän lisäksi takaraivossa kolottaa ajatus siitä data projektista, joka ei olekaan ihan niin yksinkertainen kuin aluksi kuvittelin. Vähitellen alkaa olla sellainen olo, että aivot vaan käy jatkuvalla ylikäynnillä. Syksyn aikana kirjoitin muistaakseni kuusi esseetä ja loppua ei näy vieläkään.

Viimeinen esseistä oli 'Book review', jossa tarkoituksena oli tietenkin arvostella se kirja joka luettiin kurssille. Vaihtoehtoja oli kolme ja itse valitsin 'The International Relations of the Middle Earth'. Kirjan idea oli siis selittää ja selventää kansainvälisen politiikan teorioita Tolkienin Keski-Maan tapahtumien kautta. Kirjan idea on hyvä ja varmasti toimii joillekin, mutta itse olin aika pettynyt sen lopulliseen antiin. Moni meistä kritisoi varsinkin sitä, että kirjassa runoiltiin pitkään esimerkiksi feminismistä Keski-Maassa perustuen joihinkin lähes olemattomiin viitauksiin. Datan laatu ei siis ollut aina ihan kohdillaan. Kirja kuitenkin varmasti toimii, jos ei ole aikaisemmin näistä teorioista kauheasti lukenut tai jos haluaa huvikseen vähän lueskella. Book Reviewtä kirjoittaessa saatiin aika paljon vapautta ja esimerkiksi mahdollisuus sivuuttaa itse kirja lähes täysin ja sen sijaan valita joku kurssin teemoista ja katsoa miten se selittää/soveltuu Keski-Maan tapahtumiin. Päätin itse valita tämän tyylin, koska halusin perus esseiden jälkeen vähän jotain erilaista tekemistä. Kirjoitin siis esseen kääpiöiden ja haltioiden välisestä konfliktista. Sitä oli todella hauska tehdä, mutta valitettavasti jätin sen viime tinkaan enkä saanut sitä muokattua kovin hyväksi 1500 sanan teokseksi. Harmittaa, koska siitä olisi voinut saada jotain todella hyvääkin tehtyä.

Kaiken opiskelun lisäksi pitäisi alkaa lähetellä maisteri hakemuksia ja muutenkin hieman miettiä ensi vuoden kuvioita. Rehellisesti sanottuna juuri tällä hetkellä ajatus maisteri opiskeluista vain ärsyttää ja puistattaa, mutta tiedän sen johtuvan vain siitä etten ole pitkään aikaan päässyt pitämään opiskelusta kunnon lomaa. Tämä onneksi korjautuu viimeistään huhtikuussa kun suuntaan ystäväni luokse Bangkokkiin (ja sinne päin pyörimään) kolmeksi viikoksi. Nyt pitäis vaan jaksaa vielä puristaa.

Toivottavasti teillä on vähän rennompi joululoma!


2 kommenttia:

  1. itse yritän puristaa harjoitteluraportin ja gradun kasaan kuukauden aikana, että rentouttavasta joululomasta ei ole kyse täälläkään :D jos yhtään helpottaa kanssakärsimys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mutta kanssakärsimys helpottaa aina vähän! :D Paljon tsemppiä sinnekin päin! :)

      Poista