Ihanat Kamalat Kämppikset

Briteissä, toisin kuin Suomessa, on tapana jakaa asunto useammankin kämppiksen kanssa. Eikä ne kämppikset ole yleensä parhaita ystäviä, jotka ovat tunteneet toisensa teini-iästä asti vaan enemmän tai vähemmän random populaa. Täällä kukaan ei oikein tunnu edes haluavan asua yksin. Itse olen toistaiseksi ollut kohtalaisen onnekas kämppisteni kanssa. Kohdalle on osunut vain yksi jonka kanssa on tehnyt mieli repiä hiukset pois päästä, ja hänkin oli sitten loppujen lopuksi sen verran koominen tapaus, että nykyään lähinnä vaan naurattaa (Hanna on muuten kanssa kirjoittanut blogissaan kämppiksistä aika hyvin).

Aloitetaan tästä ainoasta mädästä omenasta joka toistaiseksi on kohdalleni osunut. Kutsutaan häntä vaikka Irkuksi (neito kun oli Irlannista kotoisin). Irkku vaihtoi toisesta asuntolasta meidän Murano kämppään ensimmäisen vuoden lokakuun aikoihin. Esitteli itsensä ja vaikutti oikein mukavalta pimulta. Toki meikkiä oli naamassa ainakin 5cm, päällä vaan minimekkoja tai hameita ja hiuksien laittoon hänellä meni varmaan ainakin 30 minuuttia. Mutta ketään ei saa tuomita ulkonäön perusteella! Irkku heti aluksi avautui siitä kuinka hänen edelliset kämppiksensä olivat olleet aika tylsiä tosikoita ja oli siksi hakenut siirtoa toiseen asuntoon. Voi tyttörukkaa. Juuei. Pian huomattiin, että ehkä se vika ei ollutkaan niissä edellisissä kämppiksistä. Irkulla oli tapana mennä rellestäen ulos useamman kerran viikossa ja saapua yksin niin äänekkäästi kotiin, että hänen onnistua aina herättää meidät kaikki neljä muuta (juhlimisessa ei ole mitään vikaa, itse kuitenkin onnistuin joka kerta saapumaan kavereiden kanssa meille herättämättä ketään). Yleensä me herättiin jo siihen kun hän pihalla puhui kovaan ääneen puhelimeen käyden jo läpi illan tapahtumia. Useasti kuultiin lauseita tyyliin 'En mä tiennyt, että se oli (lisää tähän nimi) poikaystävä' tai 'Ai sä oikeasti panit sitäkin'. Puhelinkeskustelut jatkui aina sisälle asti ja minä olin se 'onnekas' joka sai kuulla ne loppuun, koska satuin jakamaan Irkun kanssa seinän. Eräs aamu taas herättiin huomaamaan, että Irkku oli onnistunut kännipäissään levittämään meidän vessapaperit ympäri käytävää ja joku oli hieman lirutellut vessassakin pöntön ohi. Joulun jälkeen Irkku rauhoittui vähän ja aloitti seurustelun. Valitettavasti, allekirjoittaneen yöunet ei kauheasti parantunut kun pääsin kuuntelemaan Irkun sänkytouhuja. Ja kovaääniset öiset puhelinkeskustelutkin edelleen jatkuivat (hänellä oli myös aina äänenvoimakkuus niin kovalla, että pystyin kuulemaan myös mitä langan toisessa päässä ollut henkilö sanoi). Ei siis mitään kovin vakavaa, mutta yleisesti äärimmäisen ärsyttävä tapaus. Ei olla nähty toisiamme lainkaan muutettuamme Muranolta pois, ja näin saa mun puolesta myös jatkua.

Kavereidenkin kohdalle on osunut ihan hyviä tapauksia. Yksi joutui epäonnekseen ekaksi vuodeksi asumaan asuntoon, jossa hänen lisäkseen asui vaan Kiinalaisia. Epäonnekasta siksi, että kiinalaiset (ainakin täällä) tuppaavat olemaan laumaeläimiä ja kunnolla tykkäävät hengata vaan muiden kiinalaisten kanssa. He sitten laumana valtasivat asunnon keittiön joka ilta, koko illaksi. Lisäksi kämpässä oli jatkuva ympäriinsä leijailevan soijakastikkeen haju. Toisen kaverini kohdalle sen sijaan osui pilvenpolttaja, joka tunki palohälyttimeen sukan pystyäkseen pössyttelemään sisällä. Välillä kun meni kyläilemään niin käytävässä tuli vastaan sellainen tyylikäs savuverho. Sitten on tietenkin niitä kämppiksiä jotka pöllivät ruokasi, shampoosi ja kaiken muun jonka vaan uskallat jättää lukitun huoneesi ulkopuolelle (yksi kaverini tapasi tuoda leipomisiaan turvaan kämppikseltään meidän jääkaappiin/pakkaseen). Ja sitten on myös kämppiksiä jotka tuntuvat noudattavan seuraavaa periaatetta, eikä heitä siis oikeastaan ikinä edes nää:

Toisaalta, kohdalle voi myös osua kämppikset joiden kanssa on rento ja hauska asua. Tämän vuoden kämppiksiini tutustuin täysin sattumanvaraisesti viime keväänä enkä ollut kunnolla 'hengannut' kummankaan kanssa ennen muuttoa. Uskaltaisin sanoa, että käydään välillä oikeasti toistemme hermoille, mutta se ei koskaan kestä kauaa. Hyvä asia on, että jos on huono päivä ja ottaa päähän niin ei tarvitse teeskennellä sosiaalista vaan voi parin murahduksen jälkeen painella omaan huoneeseen. Jos taas on hyvä päivä ja kaipaa juttuseuraa niin voi painella joko olohuoneeseen tai jomman kumman kämppiksen makuuhuoneeseen höpöttelemään kaikkea (ja häiritsemään heidän kouluhommiaan). Jollain on lisäksi aina tarjottavana jotain hyvää; olkoon se tuoretta ananasta, suklaata tai leipomisia. Parasta on kuitenkin se kun välillä osutaan yhtä aikaa iltaisin keittiöön juomaan teetä ja rennosti jutustelemaan milloin mistäkin (meillä puheenaiheet vaihtelee aika hyvin, koska yksi on vielä alle parikymppinen energinen vipeltäjä, toinen on neljännen vuoden lääkkisopiskelija joka on tällä hetkellä harjoittelussa synnytys/gynekologisella osastolla ja sitten..noh, minä olen minä). Päätettiin myös, että yritetään tästä eteenpäin viettää kunnolla yhdessä aikaa joka perjantai. Toistaiseksi viimeisin 'flatmate bonding' pitkään aikaan kun oli bileissä jossa kaikki kolme yritettiin estää erästä tyttöä oksentamasta meidän kerman väriselle kokolattiamatolle, ja hyvän yhteispelin ansiosta matto onneksi pelastui.

All in all, paljon on tuurista kiinni minkälaisten tapausten kanssa päädyt asumaan. Hyvä puoli on, että melkein aina voi vaan muuttaa pois ja kokeilla onneaan uudestaan!

Loppuun vielä ilosanoma, Inequality&Development esseen palautuspäivää siirrettiin n.3 viikolla eteenpäin. Tämä tieto pelasti muuten liian laiskasti sujuneen päivän (koska nyt ei tarvitse potea siitä niin huonoa omaatuntoa).