Sivut

22.5.2012

Wicked!

Ehdin viime viikolla käväisemään parin päivä reissulla Lontoossa. Matkavälineenä oli tuttu, 'rakas' ja halpa Megabus. Matka Glasgow-Lontoo-Glasgow maksoi £10 ja yhteen suuntaan sai kuluttaa istumalihaksiaan n. 10 tuntia. Lontooseen päin suunnattaessa matka meni yllättävän antoisasti kun bussi oli melkein tyhjä ja näin ollen pystyin valloittamaan itselleni kaksi penkkiä ja nukkumaan ensimmäiset viisi tuntia yllättävän mukavasti. Seuraavat viisi tuntia käytin viimeisen Hunger Games kirjan parissa mansikoita syöden. Ei paha. Takaisintullessa oli sitten vähän takkuisempaa, mutta hengissä siitäkin selvittiin.

Matkan kohokohta oli tällä kertaa Wicked musikaali.
Meidän paikat oli hieman kauempana lavasta, mutta onneksi sieltä sai kiikarit lainaan punnalla (ja oli pakko istua takki päällä kun ilmastointi oli vähän turhan tehokas)..

Musikaali oli aivan mieletön. Olisin voinut katsoa sen heti perään uudestaan. Miksi minä en osaa laulaa yhtä hyvin?! Pian on myös katsottava the Wizard of Oz uudestaan ihan uudesta perspektiivistä ja voisin myös kesän aikana lukaista kirjan johon musikaali pohjautuu. Jos teillä on mahdollisuus mennä katsomaan kyseinen show niin suosittelen lämpimästi että käytätte tilaisuuden hyväksi!

 Loppuloma lauleskeltiinkin sitten (tai siis yritettiin laulaa) Defying Gravitya..






1 kommentti:

  1. Se oli kyllä mahtava musikaali, voisin todellakin mennä katsomaan sen uudestaan :) Aika ankealta se Apollo Victoria Theatre ainakin ulkoapäin näytti, sisältä oli ihan jees :D Monta kertaa sä oot Wickedin sitten jo nähnyt? Täytyy ensivuonna suunnata Lontooseen katsomaan lisää musikaaleja!

    VastaaPoista