Sivut

24.5.2012

Loving London

Olen nyt luultavasti jossain välillä Glasgow-Amsterdam-Helsinki, joten saatte ennakkoon kirjoitetun Lontoo postauksen. Tai oikeastaan lähinnä kuvia Lontoosta.

Tällä kertaa keskityttiin parin päivän loman aikana lähinnä kiertelemään rennosti ympäriinsä eikä siis pidetty mitään kiirettä minnekään. Ainoa varsinainen 'aikataulutettu' ohjelma oli Wicked-musikaali, muuten mentiin fiiliksen mukaan. Loppujen lopuksi päädyttiin lähinnä shoppailemaan Oxford Streetillä, kävelemään ympäri Camden Townia ja Notting Hilliä, ihmettelemään dinosauruksia Natural History Museumissa ja kuolaamaan Harrodsin foodhallin ruokien perään. Harrodsista puheenollen, musta aina tuntuu siellä kävellessä että hetkenä minä hyvänsä joku vartija nappasee hihasta kiinni ja heittää pihalle. Aina vähän sellainen 'en kuulu joukkoon' olo iskee kun siellä kiertelee.


(huomasin juuri tätä kuvaa katsellessani, että mullahan on ihan pallonaama)
 (Buckingham Palace vahdinvaihto, osuttiin paikalle sattumalta 'oikeaan' aikaan)


Täytyypi varmaan taas ensi vuonna suunnata Lontooseen uudestaan.

Loppuun taas vähän hintainfoa jos jotakuta kiinnostaa:

-Megabus Glasgow-Lontoo-Glasgow £10/henkilö
-Hostelli (Smart Russel Square) n.£34/henkilö kolmelta yöltä
-Metroon käytin ehkä jotain päälle £10 (latailin matkoja Oyster cardille)
-Wicked musikaali n.£41

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti