Sivut

14.3.2012

Luomisen tuskaa

Kärsin niin kutsutusta luomisen tuskasta, joka ulottuu niin esseiden kirjoittamiseen kuin bloginkin päivittämiseen. Pahoitteluni siis kohtalaisen pitkästä päivitystauosta. En vaan oikein tiedä mistä kirjoittaisin tai miten siitä kirjoittaisin. Olen tuskaillut yhden kurssini esseen kanssa melkein viikon. Vielä ei ole edes aika alkaa kirjoittamaan sitä, huomenna pitäisi vaan palauttaa kyseisen esseen suunnitelma. Minulla vaan ei ole suunnitelmaa, koska en jotenkin osaa lainkaan järjestää ajatuksiani/argumenttiani fiksuun muotoon paperille. Kuka olisi uskonut, että kysymys 'to what extent are gangs sources of security in the global south' voikin olla niin pirun monimutkainen. Toisaalta, kaikki politiikassa tuntuu olevan monimutkaista ja hämmentävää tällä hetkellä. Pahasti näyttää siltä, että jos en pian koe valaistusta niin tästä esseestä tulee kunnon sillisalaatti höpötys. Aivan kamalaa. Nyt on kunnon stressiaivo meno päällä (enkä ole vielä kunnolla edes aloittanut kolmea muuta esseetäni).


Yliopisto julkaisi tänään tenttiaikataulun (etuajassa, näin ei usein tapahdu!). Yksi ainoa kokeeni on jo toukokuun viides päivä ja siitä sitten alkaa kesäloma. Vaikka päättäisinkin suunnata lomaksi Suomeen niin joudun silti hengailemaan täällä, koska meillä on 21-25.5 viikolla politiikan dissen (lopputyö) ensimmäinen workshop. Mikä muuten meinaa, että pitäisi kuulemma alkaa miettimään mistä aiheesta senkin haluaisi tehdä.

Tänään pakoilin koulutöitä tekemällä yliopistolla erittäin aivottomia toimistohommia. Yllättävän rentouttavaa, ja siitä saa vähän rahaakin. Aamulla koin myös ilonhetken kun fysioterapeutti näytti vihreää valoa hölkkäämiselle. Mitäpä siitä että aamuinen superjäykkä nilkka ei oikein pitänyt siitä ja näytin hölkkäävältä pingviiniltä. Somaa. Päätin kuitenkin, että lähden kohta kuntosalille kokeilemaan josko hölkkä onnistuisi illasta vähän paremmin.

Olen varmasti tehnyt viimeisen viikon aikana jotain mielenkiintoista, mutta ei vaan tule nyt mitään mieleen. Perjantaina menen jokatapauksessa katsomaan Swan Lake baletin ja lauantaina on St.Patrick's Day! Ehkä niistä irtoaa jotain kirjoitettavaa..siihen asti, Adios!

2 kommenttia:

  1. Samat on fiilikset täälläkin, mikään ei tunnu luonnistuvan just nyt kun pitäis. Ja kun toisaalta ei edes pitäis :P Eilen oli meillä viimeinen koe ennen pääsiäislomaa ja nyt vaan odottelen lentoa Suomeen. Loma on pitkääkin pidempi, mahtavuutta! Mutta olen sinulle niin kateellinen tuosta viimeisen kokeen aikataulusta :P Mulla on tulossa vaan 4 koetta, joista 3 on alkukuusta ja viimeinen (oikein pirullista!) viimeisenä päivänä toukokuuta. Ihan naurettavaa!

    Lentoja kun varailin kesälle, huomasin, että 31.5 olis ollut tosi edullinen lento, mutta se lähtis 7.35 aamulla ja mulla on koe aamusta iltapäivään. 1.6 lennon hinta pompsahti verojen myötä n.50 punnalla ylöspäin. Toimiiko yliopistot jotenkin yhteistyössä lentoyhtiöiden kanssa ? ;D Alkaa tuntua salaliitolta.

    Pääseekö teidän koululle tosiaan tekemään toimistohommia ihan kuka tahansa? Toihan on tosi hyvä järjestely, kun monen on hankala löytää koulun ulkopuolisia töitä, jotka sopivat opiskelurytmiin! Meillä on muutama paikka SUBU-shopissa, kirjastossa kai jokunen, mutta en tiedä edes miten niitä vois hakea ja millä perusteella sinne pääsis. Hakijoita varmaan pilvin pimein.

    Mutta nyt koisaamaan ja huomenna Oxfordiin. Ihan en Glasgowhun asti ole vielä päässyt :) Infoan kun se päivä koittaa, niin kahvitellaan siellä päin! ;)

    Mukavaa maaliskuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä mikä säkä noiden kokeiden kanssa!Varmasti tosi turhauttavaa. Kaveri itse asiassa infosi mua vähän väärin ja se koe onkin toinen toukokuuta :D Mutta joudun tosiaan hengailemaan täällä kuun loppuun asti joka tapauksessa..se tosin ei haittaa, voi olla että muutenkin vietän suurimman osan kesästä täällä.

      Meillä pääsee Student Ambassadorit tekemään noita hommia. Eli pitää ensin hakea siihen ohjelmaan ja sen jälkeen voi päästä vetämään kampus kierroksia, tekemään toimistohommia, osallistumaan avoimiin päiviin tai jopa matkustamaan yliopiston laskuun Lontooseen/Belfastiin edustamaan yliopistoa eri UCAS tapahtumiin. Mulla on nyt käynyt hyvä tuuri koska tein viime syksynä tosi paljon noita hommia ja nyt sitten oon saanut suoraan sähköpostia että olis toimistohommia jos kiinnostaa ennenkuin se tieto on mennyt kaikille ambassadoreille (jolloin se toimii aika lailla first come first served periaatteella) :)

      Joo, kahvittelut kuullostaa hyvältä! Yritä vaan saada raahattua itsesi tänne asti :D

      Poista